Aamupuntari 85,4 kg 🙂
Oli niin hoppu maistaan aprikoosikiisseliä että unohdin ottaa valokuvan ennen kuin kerkesin jo vähän aloittaa. On kyllä hyvää, mutten osaa edelleenkään tehdä kiisseliä. Tulee jänkkiä, varsinkin jääkaapissa kun käyttää.
Kova pyrkimys lähteä käppäilemään jonnekin kun aurinkokin vielä paistaa. Ei sinänsä suunnitelmaa paitsi viikon appelsiinit ja nektariinit pitää löytää jostakin.
Noh, eipä sieltä kaupasta oikein mitään löytynyt. On jo vissiin kaikkea tarpeeksi, mutta sitten aina kotiin tullessa huomaa että on unohtanut vaikka mitä. Jos ei ole kynää ja paperia käytetty ennen kuin lähtee ovesta, niin vituiksi menee ostokset.
Appelsiinit nyt kuitenki oli se pääasia ja kahvia menee aina, ja saahan siinä ulkoiluakin kun kauppaan raahustaa.
Ja nälkä maistuu paremmalta.
Paljon tämä vie aikaa tämä ruokavalio. Periaatteessa ei kuitenkaan enää sen enempää kuin entinenkään tapa elää, aika hyvässä rytmissä täällä mennään.
Olisi ehkä fiksua tehdä enemmän ruokaa pakkaseen. Se helpottaisi sitä 33™ tekniikkaa eli 3 eri ruokalajia päivässä, mikäli vaikka 1 ateria tulisi aina pakastimesta. Keitto tulee ensimmäisenä mieleen, jota voisi pakastaa. Oli taas kiva löytää äitin tekemää borssikeittoa iltapalaksi.
Siihen lisäsin papuja ja pari sinappisämpylää ja … Tällä pärjää aamuun.