Kustantamo

Mistäpä sitä alkaisi ensimmäisiä romaaneja kirjoittelemaan, muuta kuin sotkemalla tarinan sinne omien unelmiensa sekaan. Ja tietenkin myös kauhujensa sekaan. Kirjan tapahtumapaikat olivat tuttuja matkustamisen myötä, ja niihin ympäristöihin on helppo sitä tarinaa kuvitella kirjoittaessa.

Samalla koitin kosiskella erästä suomalaista kustannusyhtiötä kirjoittamalla tarinaa kuvitteellisen suuren kustantamon johtajasta ja hänen sihteeristään, eli tarina käynnistyy kun tämän johtajan pöydälle ilmestyy postin välityksellä suoraan kirja, ja sehän ei käy semmoinen homma.

Sitten kun sain kirjan ja tarinan valmiiksi, niin päätin lähettää yhden painetun paperikopion tästä kirjasta siihen kyseiseen kustantamoon, suoraan osoitteena se kustantamon johtajan pöytä, aivan kuten kirjan tarinassakin tapahtui. Ajattelin että ehkä siellä päässä ymmärretään ottaa huumorilla tämmöinen temppu.

En tiedä mihin kirja lopulta päätyi ja kenen pöydälle se sitten meni, mutta mitään ei ole kuulunut ainakaan takaisin.

Team Maniacs

Yritin etsiä joskus netistä semmoista näin suomalaisin silmin helppolukuista kirjaa englannin kielellä. Melkein kaikki kirjat mitä silloin lainasin kirjastosta ja yritin alkaa lukemaan, oli niin täynnä kaikenlaisia hienoja sanoja, ettei meinannut päästä kovin montaa lukua eteenpäin ilman turhautumista.

Siitä lähti sitten idea kirjoittaa romaani vähän yksinkertaisemmin englanniksi, aiheena tämmöinen päästä keksitty seikkailutarina Turun terveydenhuollon ympärille. Tietenkin sotkettuna taas vähän tätä omaakin kirjailijan unelmaa sekaan. Sinänsä huvittaa tässä kirjassa se, että kirjoitin sen jo vuosia sitten, mutta sen jälkeen kun tämän kirjan sain valmiiksi, niin sanotaanko näin, että tarinan niin sanotut aihiot kävivät hyvinkin toteen myös oikeassa elämässä.

Palatakseni tähän helppoon englanninkieleen, niin se teksti toteutettiin sillä tavalla, että kirjoitin kirjan ensin suoraan englanniksi, niin hyvin kuin vain suinkin pystyin, mikä tarkoittaa sitä ettei siellä nyt kauhean monimutkaisia ja vaikeita sanoja pitäisi olla. Enemmänkin semmoista tv-sarjoista tuttua ja sieltä myöskin opittua englannin sanastoa.

Sen jälkeen kun teksti oli mielestäni niin hyvää kuin pystyin siitä tekemään, niin tilasin siitä tekstistä oikein kansineen päivineen muutamia paperikopiota ihan oikean kirjan muodossa, ja tarkoitus oli etsiä sen jälkeen käsiini joku joka voisi kirjoittaa sen puhtaaksi loppuun.

Pakkasin matkavaatteet ja kirjat laukkuun, ja lähdin käväisemään lyhyehköllä työmatkalla Thaimaan Pattayalla, ja siellä erään baarin pöytään eksyi sitten samaan aikaan Englannista kotoisin oleva kaveri, nimeltään Paul Oldham. Siinä me sitten höpistiin ja hörpittiin ilta, ja kävi ilmi että hänkin asustaa siinä lähettyvillä työmatkansa ajan. En muista miten se ilta loppujen lopuksi meni, mutta olin antanut hänelle illan päätteeksi mukaan kuitenkin yhden kopion kirjasta, saadakseni vain mielipiteen voiko sitä tekstiä mitenkään työstää, vai onko se kauhea homma, näin kelle tahansa natiivienglantia puhuvalle ihmiselle.

En kyllä muista paljon mitä senkään jälkeen tapahtui, mutta siinä juteltiin jossakin välissä kun törmättiin uudemman kerran, että miltäs se teksti vaikuttaa, ja hän oli sitä mieltä että voi kirjoittaa puhtaaksi vaikka koko kirjan, kunhan pääsee kotiinsa.

Siitäpä tämä yhteistyö sitten lähti liikkeelle, ja kaksi tämmöistä tosi helppoa englantia olevaa romaania olemme saaneet jo aikaiseksi.

Drugs In The Bag With Guns And Money

Taas sitä helppoa englantia!

Olen kyllästynyt totaalisesti kaikkiin niihin elokuviin ja sarjoihin, joissa seikkailevat ne perinteiset kokaiinisalkut, ja rahasalkut ja pyssysalkut keskenään. Heti lopahtaa mielenkiinto, ja sitä varten sain oikein kiusata itseäni kirjoittamalla juuri näitä elementtejä sisältävän tarinan. En koskaan kyllä suunnittele tarinan juonta pitkälle eteenpäin etukäteen, joten sellainen tästä sattui vain lopulta tulemaan.

Aluksi lähdin kirjoittamaan kotikaupunkini Rovaniemellä asuvista kannabiskasvien kanssa sähläävistä kaveruksista, jotka kyllästyivät töihinsä ja lähtevät kokeilemaan jotain muuta välissä. Se tarina vie sitten pienelle matkalle Amsterdamiin, jossa kävimmekin erään kaverini kanssa sähläämässä pari viikkoa ihan tässä oikeassakin elämässä. Tapasimme siellä silloin kaverin nimeltä Otto, jolla vähän puuttui hampaita ja joka muutenkin näytti siltä että päihteitä on mennyt kuin karamelliä. Hän oli myös Suomesta ja alkoi esittämään meille kaikenlaisia temppujaan, tuli ensin siihen muka englanniksi juttelemaan, ja yhtäkkiä siinä kesken lauseen muka huomasi meidänkin olevan Suomesta, vaikka näimme hänet jo kauempaa siellä kuuntelemassa korvat höröllä meidän puheitamme. Sellainen kaveri justiinsa, joka lyöttäytyy seuraan ja illan päätteeksi varastaa kaikki reput mennessään.

Hänellä tuntui olevan huolia mm. passi hukassa, ja kaikkia muitakin ongelmia. Lupasin auttaa että ei muuta kuin lähdetään järjestämään se passi takaisin lähetystöstä, tai mihin numeroon vaan soittamalla niin kyllä se asia tästä selviää, älä murehdi. Mutta jotenkin se Otto oli sitten vähän sitä mieltä, että alkoi perua puheitaan ettei tässä niin hätä vielä olekaan. Meille sai riittää ja noustiin kaverini kanssa puistonpenkiltä ja ilmoitettiin tälle Otolle, että nyt tiemme kyllä erkanevat ja lähdemme toiseen suuntaan.

Siitä on myöhemmin tämän kaverin kanssa sitten piisannut vitsiä, että mitäpä jos olisimmekin lähteneet tämän Hollannin-Oton matkaan seikkailemaan? Mitä kaikkea kivaa olisi voinut tapahtua? Ja se juttu paisui ja paisui ensin vitsinä, joten päätin sitte jatkaa sitä tarinaa ja vitsiä eteenpäin kirjassani.

Kirjaa kirjoittaessani tutkin kaikenlaisia huumeiden salakuljetus juttuja tuolta Amsterdamin alueelta ja muualtakin maailmasta, ja yhdistin tätä kirjan tarinaa myöskin sitten näihin löytämiini tosikertomuksiin aiheesta, ja vähän kaikenlaista salkkua lähti siitä pyörimään.

Paul Oldham auttoi puhtaaksi kirjoittamisessa tämänkin kirjan osalta.