Rodoksen kissat ja koirat

12.07.2018

Turkulainen eläinsuojeluyhdistys sai harvinaisen tunnustuksen Rodoksella – kirjoittaa turkulainen paikallislehti Aamuset (11.07.2018).

Rodoksen kodittomat eläimet RY, Rhodian Stray Animal Association auttaa katukissoja ja -koiria. Kunniasertifikaatin myönsi paikallinen pormestari ja varapormestari

Yksi monista yhdistyksen tavoitteista on tarjota eläimiä adoptoitavaksi myös tänne Suomeen. Siitä asiasta tietenkin voidaan olla montaa mieltä, että onko järkevää kerätä jostakin tuhansien kilometrien päästä aurinkoisia päiviä viettävät kissaeläimet suihkukoneeseen, ja lennättää niitä ulkoilmasta kykkimään Suomeen johonkin kerrostaloon.

Niistä mielipiteistä, tämän lehtijutun mukaan tällä hetkellä Suomessa on oikein vallalla tämmöinen teema kuin rescuerasismi, mikä mitä ilmeisimmin tarkoittaa, että jos olet sitä mieltä ettei näissä tuontikissoissa ole järkeä, niin silloin olet rescuerasisti, joka ei myöskään tiedä asiasta tarpeeksi. Rodoksella on nimittäin hirmuinen hätä näiden kissojen ja koirien kanssa.

No miksi näitä eläinriepuja nyt sitten on näin mahdottomasti vailla kotia? Syyksi kerrotaan että eläimiä ei leikkauteta, ei hoideta kuntoon, ja niitä hylätään. Tilanne on vielä jotenkin pahentunut Kreikan taloustilanteen myötä. Onko se sitten niin, että kun ruuasta alkaa olla tiukkaa ihmisillä esimerkiksi potkujen myötä, niin heti ensimmäisenä se perheen pikku Felix pukataan ulos oven raosta ja pamautetaan ovi säppiin? Joka tapauksessa onhan tämä hirveä asia että näin on, ja niitä kissoja ja koiria jatkuvasti kerätään leikattavaksi, jotteivät ne siellä luonnossa sitten lisäänny entisestään.

Villiintynyt kissahan ei sovellu enää kesyksi, ja näin ollen ympäri maailmaa näitä kissoja lopetetaan paljon eri tarhoissa. Joidenkin mielestä tämä on julmaa, ja sitävastoin aina pitäisi rakentaa uusi tarha ja isompi talo, mihin mahtuu vielä enemmän villikissoja, ja ruokkia niitä sitten siellä. Ei niitä saa tappaa, muttei kuitenkaan oteta niitä hoidettavaksikaan omasta puolestaan. Pääasia kuitenkin ettei niitä saa tappaa. Joidenkin mielestähän tämä tappaminen on se ratkaisu, mikäli jokin eläinpopulaatio pääsee liian suureksi. On käytetty monessakin paikassa historian aikana, joskus kyllä myös väärissäkin paikoissa aiheuttaen vain enempi tuhoa.

Millä oikeudella ihminen sitten päättää, että nyt kissat lähti kaduilta? Ja millä oikeudella se ihminen päätti ne kissat päästää kadulle? Ketä tästä pitäisi syyttää? Se ei heti varmaan ollut iso ongelma tuolla Rodoksella, mutta se on sitten ottanut vuosia ja paisunut koko ajan. Nyt sitten on yhtäkkiä vähän hätä.

Kyllä olisi paikalliset voineet itse hoitaa omat asiansa kun näkivät että tilanne pahenee. Eivät hoitaneet. Eivät välittäneet, tai eivät tietenkään voineet tehdä asioille mitään, koska jos ammut kiväärillä pihallesi kulkukissan, niin heti räpsyy jonkun aktivistin samsungi pusikossa. Se pitäisi ottaa kiinni ja vangita, siis se kulkukissa, ja toimittaa jonnekkin tarhalle ruokittavaksi, ja kun palaat kotiin kauppakasseinesi hyvän työn päätteeksi, niin näet kuinka sen kulkukissan pikkuserkku siellä haistelee tulemaan niitä samoja jälkiä pitkin ihmettelemään, että minneköhän se kaveri tästä vietiin?

Harmittaa näissä asioissa aina se, että ihminen on aiheuttanut nämä asiat, jonka jälkeen toiset saman lajin edustajat joutuvat asiaa ratkomaan, ja näin ollen sitten jonkun hyväsydämisen suomalaisen parhaat ikävuodet 20-30 menee jossakin organisaatiossa, joka päivät pitkät ajattaa ja leikkoo Kreikkalaisten katukissojen palleja vähemmäksi.

Paljon lukee myös netissä matkailijoiden blogeissa, että kuinka heillä niin säälittää nämä kulkukissat ja haluttaa heti paijata niitä siellä paikanpäällä, missä ikinä ovatkaan, ja tuoda sieltä kotiin, ja antaa niille sitten oikein hyvä elämä täällä Suomessa. Osa on jopa uskaltautunutkin kissoja ja koiria silittämään lomareissuillaan, ja kertovat sitten että kyllä piti heti mennä kädet pesemään. Voi kuvitella miten pahalta näistä hellantelttu ihmisistä tuntuu se ajatus tappamisesta, mutta joskus näitä söpöjä paijattavia kissoja ja muita eläimiä vain joutuu lopettamaan syystä tai toisesta, yhteisen hyvän nimissä. Ikäväähän se toki on.

Mikä se on sitten se tehokkain keino ongelman ratkaisemiseksi? Leikkaaminen, tarhaaminen, adoptointi Suomeen, vaiko sitten eutanasian tyyppinen ratkaisu?

Sitä en lähde edes arvailemaan.

Kaunis päivä Turussa

18.8.2018

Päätin poiketa asioillani, ja matkalla näin bussin ikkunasta keskustan liepeillä erilaisia kojuja ja paljon ihmisiä. Käynnissä oli Paavo Nurmi maratooni, ja omat asiat hoidettuani päätin käydä katselemassa tapahtumia vähän lähempää. Yllätyksekseni kuitenkin jouduin aivan toisenlaisen tapahtuman keskelle, sillä meneillään oli myös kaksi yhtäaikaista mielenosoitusta. Pohjoismaiden Vastarintaliike (PVL) piti omat karkelonsa, ja toinen mielenosoitus oli puolestaan PVL:ttä vastaan järjestetty huutokuoro kulkue.

Tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi Turussa tapahtuneesta ikävästä välikohtauksesta, jossa eräs mielenvikainen yksilö päätti suorittaa hirmuteon syyttömiä kohtaan, ja tämä tapahtuma laittoi sitten myös poliittista ideologiaansa puskevat ihmiset liikenteeseen.

Mielenosoittajien kulkueet olivat valmistautumassa marsseilleen, ja nämä kaksi ryhmää pidettiin erillään toisistaan suurempien konfliktien välttämiseksi. Toisella puolella Aurajokea PVL:n vastustajat oli ajatettu pusikkoon, jota ympäröivät poliisit.

Sieltä kajahtelivat erilaiset iskulauseet sitten joen toiselle puolelle Tuomiokirkon puistoon, jossa PVL:n porukka valmisteli omaa lähtöään.

Ottamani kuva kattaa suhteellisen laajan alueen, ja pahoittelen mikäli samassa kuvassa on muutakin porukkaa kuin PVL:n sakkia.

Heidän välissään Aurajoessa veneellään oli paikalla myös rajavartioston väkeä, ilmeisesti valmiina poimimaan vedestä mahdollisesti sen oman mielipiteensä kanssa liian pitkälle laidan yli kurkottavia mielenosoittajia.

Tunnelma oli todella harmillinen kokonaiskuvaa katsellessa. En ole nähnyt näin paljoa poliiseja missään aikaisemmin, ja se ainakin on selvää että tämmöiset peijaiset maksavat rahaa, ja vievät lisäksi resursseja paljon pois myös muualta. Mukana oli poliiseja liikenteessä jalkaisin, pakettiautoilla, moottoripyörillä, ja jopa hevosilla.

Ja niin sitä sitten lähdettiin olemaan mieltä. PVL:n sakki lähti matkaan omalta puoleltaan

PVL marssi

PVL:n vastustajat lähtivät hetkeä myöhemmin myös samaan suuntaan, mutta toista puolta jokea.

PVL:n vastustajat

En tiedä tapasiko nämä joukkiot jossakin toisensa myöhemmin, vai tapasivatko he kenties jo aiemmin, kun ei tässä omassa raportissani ole kokonaan kuvattuna tätä koko ihanaa päivää. Satuin vain epäonnekseni tässä kohtaa paikalle, ja päätin muutaman kuvan ja videon ottaa.

Keskustan torin vieressä näin kyllä myöhemmin myös paljon poliisiautoja, liekö siellä jotain sitten vielä tapahtui, mutta sen verran vihainen ja turhautunut olin jo näkemästäni, että jätin koko juhlakansan huutamaan sinne keskenään ja jatkoin matkaani kotiin päin.

Niistä resursseista vielä…

Kotistudio

27.12.2018

Nykyään kotistudion perustaminen ei ole juuri homma eikä mikään. Paitsi että siinä on aivan hirmuinen työ.

Paljon on tutkittavaa, ja ainakun jonkun asian selvittää, niin siitä saa vain lisää asioita selvitettäväkseen. Lopputuloksena on epätoivo, kun alkaa tuntumaan ettei kuitenkaan ole varaa mitään rakentaa, eikä kannata, koska huoneeni ei ole kuitenkaan hyvä, ja sinne pitäisi saada kalliita akustiikka paneeleita lattiasta kattoon, ja miten nekin sitten sijoitetaan? Studiomonitorit pitäisi olla niin jykevät että bassotkin kuulee, ja mites sitten kun asun kerrostalossa?

Ihan oikeasti kun tähän projektiin lähdin, niin tuntui ettei tästä tule kuitenkaan mitään. Netissä kun kerrotaan niin kauheaa listaa aina siitä, että mitä siellä kotistudiossa pitää vähintään olla, taikka muuten!

Pitkään olen tehnytkin musiikkia suoraan sanottuna aika hirveissä olosuhteissa. Mutten ole mikään poikkeus, kyllä se on tätä varmasti kaikilla.

Laitan tähän alkuun vähän kuvia entisistä musiikkistudioistani.

Täälläkin musiikkia kuitenkin tehtiin, ei siinä mitään. Vaikkei akustiikkapaneleita ollutkaan.

Seuraavissa asunnoissa oli kotistudio jo joten kuten ainakin sinnepäin, ainakin miten se studion irtaimisto voisi olla sijoitettuna, mutta itse kalusteethan oli edelleen sitten vähän sitä niin ja näin.

Yleisnäkymä edellisestä

Studiomonitoreina iänvanhat kotistereot

Midikoskettimet

Mikrofooni. Popfiltterinä toimii vanha mutta puhdas sukka

Studiokuulokkeiden virkaa ajoi tavalliset halvat hifikuulokkeet, joilla ei voi miksaksessa onnistua kuin tuurilla.

Tämä sentään oli kuitenkin silloinkin vehkeistä ajantasalla. Äänikortti eli se interface. Tällä saa kiinni kitarat ja mikrofoonit tietokoneeseen, ja myöskin oikeat studiomonitorit, jos sellaiset älyää hankkia.

Tietokone. Johdot roikkui vähän niinkö mallia Pattaya

Kenen lie ja mistä lie minulle tullut rikkinäinen basso joka surisee ja pörisee eikä mikit toimi kunnolla, mutta tällä sitä on monta biisiä tehty.

Koskettimien sustain pedaali, joka ei ottanut aina kosketusta. Parhaiten se toimi kuitenkin juuri tässä asennossa eli poikittain jostakin syystä.

Tästä studiosta muutin sitten tähän viimeisimpään studioon syykuussa 2018. ja kun musiikinharrastus vain vakavoitui aikaa myöten, niin nyt sitten täällä viimeisimmässä asunnossa hermot paloivat totaalisesti tuohon iän ikuiseen värkkäämiseen, ja nyt tälle asialle oli jo jotakin tehtävä.

Ensin täällä näytti tämmöiseltä. Edelleen kalusto on surkeaa, mutta jotakin pientä parannusta. Esimerkiksi uusi mikki sekä toimivan bassonkin sain lainaan. Myös studiokuulokkeet sain hankittua 50 eurolla, joilla voi jopa miksatakin jo vähän.

Yleisnäkymä

Uusi laulumikrofoni popfilttereineen

Pöytä

Mutteihän tämä pöytä ole edelleenkään siellä päinkään miltä täällä pitäisi näyttää.

No mitä sinne studioon tarvii kalustoa? Studiomonitorit, jotta voi miksata kunnolla. Tietenkin kaikki softat on jo päivitettävä, ja kaikenlaisia miksaus plugejakin siihen on ostettava. No entäs ne akustiikka panelit ja mitä kaikkea? Päätin lähteä kuitenkin rakentelemaan tätä hommaa asia kerrallaan, tärkeimmät ensin.

Ja ihan ensimmäisenä tämä lahjaksi tämän asunnon edelliseltä vuokralaiselta saatu nitkuva ja heiluva pieni pöytä on vaihdettava uuteen, ja ei muuta kuin ekotorille.

Sieltä löytyi tämmoinen jykevä Malesiasta asti tuotu kaunis puunvärinen lommoilla ja naarmuilla oleva perus keittiönpöytä. Mutta pääasia ettei se heilu ja on riittävän leveä. Oikeat studiopöydäthän maksaa rahaa. Tämä maksoi 40 euroa.

Sitten aletaan miettiä tulevia studiomonitoreita varten tätä tilankäyttöä. Sehän ei ole mikään yksinkertainen asia, että miten tämä pöytä sijoitetaan. En lähde yksityiskohtiin, mutta studiomonitorit pitää olla juuri oikeassa paikassa, parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Esimerkiksi yhtä kaukana molemmista sivuseinistä, sekä tietenkin molemmat symmetrisesti yhtä kaukana takaseinästä, eikä ne saa olla myöskään ihan keskellä huonetta, eikä tasan puolessa välissä huoneen korkeuttakaan vaan… ZzzzzzZZzzzz…

No asunnon mallista johtuen tämä nyt oli ainoa paikka, johon sen pöydän täällä sai suurinpiirtein ohjeiden mukaan sijoitettua, niin että ollaan sitten oikeissa mitoissa.

Suurin osahan tilaamistani tuotteista jäi tietenkin joulun ajaksi postiin jumiin, niin tässä oli hyvää aikaa nämä joulun pyhät miettiä sitten pöydänpaikkoja.

Ennen joulua sain kuitenkin jo uudet koskettimet perille asti, kun entisethän olivat jo rikkinäiset, sekä jo toisen studiomonitorin. Monitorit tulivat monipakettilähetyksenä, eli kahdella seurantanumerolla, ja minä tietenkin tilasin postista kotiinkuljetuksen vain toisella seurantanumerolla yhdelle monitorille. Toinen jäi jouluksi postiin.

Tässä vaiheessa alkoi tulla pelkotiloja etten saa kuitenkaan tätä hommaa kasaan, ja olen kuitenkin tilannut vääränlaisia telineitä studiomonitoreille, ja kaikki epäonnistuu. Ja miten ne akustiikat sitten kuitenkaan? Netistähän kun sitä tietoa kaivaa, niin saa herkästi semmoisia luuloja päälle, että jos ei nyt jotakin bassoträppejä ja niitä akustiikkapaneleita muitakin huoneeseensa asenna, niin kaikki on ollut yhtä tyhjän kanssa.

No joulut on vietetty ja sain vihdoinkin seuraavana arkipäivänä kaikki loputkin tilaamani tavarat:

Vasemmalta: Eräänlainen kitarateline, expression pedaali koskettimiin, uusi sustain pedaali koskettimiin, sekä pari pöytään kiinnitettävää telinettä studiomonitoreille.

Ei muuta kuin monitorit telineisiin. Sitten tehtiin mittanauhalla tarvittavat mittaukset, että ovat varmasti oikeassa paikassa.

Pientä järjestelyä, ja onkohan tässä nyt kaikki vieläkään lopullisissa paikoissaan, mutta kuitenkin:

Studiomonitorit pitää vielä kohdistaa mutta siis…

…siinä se on valmis kotistudio!

Pakko sanoa että nyt musiikki kuulostaa aika hyvältä, kun se tuosta tykitetään suoraan korviin. Monia alan harrastajia varmasti tämäkin viritelmä naurattaa, mutta se mistä lähdin liikkeelle niin onhan tässä nyt jotakin parannusta kuitenkin nähtävissä. Budjetin mukaan mennään.

Tämän artikkelin tarkoitus oli tietenkin jättää itelleen luettavaa vanhoille päiville, mutta myös se, ettei niitä kaikenmaailman akustiikkapaneleita tarvitse miettiä ja yökaudet pelätä etukäteen, jos joku siellä kotistudioa lähtee rakentamaan. Hifistelijät sielä vaan netissä kitisee taajuuksiensa kanssa.

Täällä kuuluu nyt niin hyvin musiikki, jazzin vispilät ja kaikki. On sitä huonommissakin kotistudioissa pärjätty ja musiikkia tehty. Tietenkin lopulliset äänitykset sitten kertovat, että joudunko pyytämään hifistelijöiltä lakki kourassa anteeksi.

Joulu

24.12.2018

Joulu on varmasti mukavassakin mielessä raskasta aikaa monelle, varsinkin lapsiperheille, mutta myös meille jurrottajille, koska kaikki muutokset tähän normaaliin jurrotukseen tuottaa monesti hieman mielipahaa ja stressiä. Joulusta on vaikea olla välittämättä, vaikka niin monet jurrottajat kovasti väittävätkin. Kyllä siitä hypetyksestä jotakin tarttuu meille kaikille.

Onko kauppa auki vai eikö se ole? Vuoden 2018 lopussa tilanne ainakin Turun Halisissa oli se, että marketti on aattonakin auki klo 14 asti, mutta sitten varsinaisena joulupäivänä ollaan kiinni. Siis yksi päivä vain, jonka jälkeen kaikki jatkuu normaalisti. Onko siis oikeastaan aihetta enää siihen kaupassa käymisen paniikkiin? Kaupat kiinni yhden päivän. Hernekeittopurkki?

Monen jurrottajan jouluisiin viesteihin kuuluu myös etten minä joulusta niin välitä, mutta jouluruuasta minä tykkään. Sitten sitä jouluruokaa aletaan vähän haalia kotiin, ja kun suurennuslasilla kuittejaan tuijottaa läpi vuoden muutenkin yöt läpeensä, niin sieltä sitten huomaa että vaikka miten ei joulusta välittäisi, ja haluaisi vain jatkaa jurrottamistaan entiseen malliin, niin kyllä sinne kuitteihin on ilmestynyt vähän tavallista enempi numeroita, eli kyllä se joulushoppailu survotaan pahimmankin jurrottajan mieliin.

Niin se tämäkin jurrottaja lähti tietokonetuolistaan kohti kauppaa aaton aattona. Vielä oli hieman matkaa bussipysäkille ja näin jo bussin saapuvan. Tuli kiire, koska seuraava bussi tulisi vasta puolen tunnin päästä. Lähdin juoksemaan täysillä, mikä nyt ei näillä atk-polvilla enää ole mikään hirmuisen kova kyyti, mutta semmoisia letkeitä kamelin askeleita kuitenkin. Onneksi bussipysäkillä oli pari muutakin matkustajaa odottamassa kyytiä, joten tiesin kerkeäväni bussiin ihan varmasti. Kloppoti kloppoti tulin jo bussin kylkeä kohti ovea, kun viimeisen matkustajan selkä muljahti bussin kyytiin. Enää kaksi askelta, mutta niin vain bussin ovi tuhahti kiinni nenäni edestä, ja jäin oven taakse pakkaseen seisomaan kun kuljettaja esitti ettei muka nähnyt minua, ja painoi kaasua. Hyvää joulua, toivotteli Föli.

Tarkoitus oli mennä oikein kaupungille asti täältä laitakaupungilta, mutta kuljettaja päätti toisin. En halunnut seisoskella 30 minuuttia paikoillani, joten lähdin sitten käymään kävellen siellä lähimmässä kaupassa missä yleensäkin käyn.

Sen jälkeen olinkin niin täynnä joulumieltä, että päätin haalia myös kasaan vähän jouluruokaa.

Kinkkua tuntuu turhalta ostaa yhtä kiloa henkilöä kohti, eikä pienempää klönttiä sattunut silmään, joten ostin vain leivänpäälle tarkoitettua kylmäsavukinkkua. Siihen lanttulaatikot viereen niin kyllä joulu on taas. Kalapaistoksesta saa muusin ja kalaa lautaselle. Rosollit ja vehkeet ja oikein joululimppua. Tuo sillisalaatti yllätti, en tiedä miksi kun lukeehan siinä että silli, mutten silti jotenkin tajunnut että sielläkin on kalaa eli silliä joukossa.

Valmis jouluruoka…

…vielä oikein läheltä

Kotoista jouluruokaa kun on syönyt, niin pakko sanoa ettei tämä yritys luoda joulutunnelmaa oikein kyllä onnistunut. Karjalanpaistikin jäi pois mutta mihin se olisi sopinutkaan? Ei tämä siis oikeestaan mennyt taas sinne päinkään, enkä päässyt ateriassa ihan loppuun asti, mutta hyvää joulua kaikille joka tapauksessa!

Jälkiviisauksia: Olihan se vaihtelua kuitenkin näihin normaaleihin jurrottajan eväisiin, joita joskus iltasella tulee oikein hartaudella kokkailtua.

Makkaraperunat

Ja heille jotka eivät Rovaniemen murretta ymmärrä niin jurrottaja = jurottaja.

Kustantamo

Mistäpä sitä alkaisi ensimmäisiä romaaneja kirjoittelemaan, muuta kuin sotkemalla tarinan sinne omien unelmiensa sekaan. Ja tietenkin myös kauhujensa sekaan. Kirjan tapahtumapaikat olivat tuttuja matkustamisen myötä, ja niihin ympäristöihin on helppo sitä tarinaa kuvitella kirjoittaessa.

Samalla koitin kosiskella erästä suomalaista kustannusyhtiötä kirjoittamalla tarinaa kuvitteellisen suuren kustantamon johtajasta ja hänen sihteeristään, eli tarina käynnistyy kun tämän johtajan pöydälle ilmestyy postin välityksellä suoraan kirja, ja sehän ei käy semmoinen homma.

Sitten kun sain kirjan ja tarinan valmiiksi, niin päätin lähettää yhden painetun paperikopion tästä kirjasta siihen kyseiseen kustantamoon, suoraan osoitteena se kustantamon johtajan pöytä, aivan kuten kirjan tarinassakin tapahtui. Ajattelin että ehkä siellä päässä ymmärretään ottaa huumorilla tämmöinen temppu.

En tiedä mihin kirja lopulta päätyi ja kenen pöydälle se sitten meni, mutta mitään ei ole kuulunut ainakaan takaisin.

Team Maniacs

Yritin etsiä joskus netistä semmoista näin suomalaisin silmin helppolukuista kirjaa englannin kielellä. Melkein kaikki kirjat mitä silloin lainasin kirjastosta ja yritin alkaa lukemaan, oli niin täynnä kaikenlaisia hienoja sanoja, ettei meinannut päästä kovin montaa lukua eteenpäin ilman turhautumista.

Siitä lähti sitten idea kirjoittaa romaani vähän yksinkertaisemmin englanniksi, aiheena tämmöinen päästä keksitty seikkailutarina Turun terveydenhuollon ympärille. Tietenkin sotkettuna taas vähän tätä omaakin kirjailijan unelmaa sekaan. Sinänsä huvittaa tässä kirjassa se, että kirjoitin sen jo vuosia sitten, mutta sen jälkeen kun tämän kirjan sain valmiiksi, niin sanotaanko näin, että tarinan niin sanotut aihiot kävivät hyvinkin toteen myös oikeassa elämässä.

Palatakseni tähän helppoon englanninkieleen, niin se teksti toteutettiin sillä tavalla, että kirjoitin kirjan ensin suoraan englanniksi, niin hyvin kuin vain suinkin pystyin, mikä tarkoittaa sitä ettei siellä nyt kauhean monimutkaisia ja vaikeita sanoja pitäisi olla. Enemmänkin semmoista tv-sarjoista tuttua ja sieltä myöskin opittua englannin sanastoa.

Sen jälkeen kun teksti oli mielestäni niin hyvää kuin pystyin siitä tekemään, niin tilasin siitä tekstistä oikein kansineen päivineen muutamia paperikopiota ihan oikean kirjan muodossa, ja tarkoitus oli etsiä sen jälkeen käsiini joku joka voisi kirjoittaa sen puhtaaksi loppuun.

Pakkasin matkavaatteet ja kirjat laukkuun, ja lähdin käväisemään lyhyehköllä työmatkalla Thaimaan Pattayalla, ja siellä erään baarin pöytään eksyi sitten samaan aikaan Englannista kotoisin oleva kaveri, nimeltään Paul Oldham. Siinä me sitten höpistiin ja hörpittiin ilta, ja kävi ilmi että hänkin asustaa siinä lähettyvillä työmatkansa ajan. En muista miten se ilta loppujen lopuksi meni, mutta olin antanut hänelle illan päätteeksi mukaan kuitenkin yhden kopion kirjasta, saadakseni vain mielipiteen voiko sitä tekstiä mitenkään työstää, vai onko se kauhea homma, näin kelle tahansa natiivienglantia puhuvalle ihmiselle.

En kyllä muista paljon mitä senkään jälkeen tapahtui, mutta siinä juteltiin jossakin välissä kun törmättiin uudemman kerran, että miltäs se teksti vaikuttaa, ja hän oli sitä mieltä että voi kirjoittaa puhtaaksi vaikka koko kirjan, kunhan pääsee kotiinsa.

Siitäpä tämä yhteistyö sitten lähti liikkeelle, ja kaksi tämmöistä tosi helppoa englantia olevaa romaania olemme saaneet jo aikaiseksi.

Drugs In The Bag With Guns And Money

Taas sitä helppoa englantia!

Olen kyllästynyt totaalisesti kaikkiin niihin elokuviin ja sarjoihin, joissa seikkailevat ne perinteiset kokaiinisalkut, ja rahasalkut ja pyssysalkut keskenään. Heti lopahtaa mielenkiinto, ja sitä varten sain oikein kiusata itseäni kirjoittamalla juuri näitä elementtejä sisältävän tarinan. En koskaan kyllä suunnittele tarinan juonta pitkälle eteenpäin etukäteen, joten sellainen tästä sattui vain lopulta tulemaan.

Aluksi lähdin kirjoittamaan kotikaupunkini Rovaniemellä asuvista kannabiskasvien kanssa sähläävistä kaveruksista, jotka kyllästyivät töihinsä ja lähtevät kokeilemaan jotain muuta välissä. Se tarina vie sitten pienelle matkalle Amsterdamiin, jossa kävimmekin erään kaverini kanssa sähläämässä pari viikkoa ihan tässä oikeassakin elämässä. Tapasimme siellä silloin kaverin nimeltä Otto, jolla vähän puuttui hampaita ja joka muutenkin näytti siltä että päihteitä on mennyt kuin karamelliä. Hän oli myös Suomesta ja alkoi esittämään meille kaikenlaisia temppujaan, tuli ensin siihen muka englanniksi juttelemaan, ja yhtäkkiä siinä kesken lauseen muka huomasi meidänkin olevan Suomesta, vaikka näimme hänet jo kauempaa siellä kuuntelemassa korvat höröllä meidän puheitamme. Sellainen kaveri justiinsa, joka lyöttäytyy seuraan ja illan päätteeksi varastaa kaikki reput mennessään.

Hänellä tuntui olevan huolia mm. passi hukassa, ja kaikkia muitakin ongelmia. Lupasin auttaa että ei muuta kuin lähdetään järjestämään se passi takaisin lähetystöstä, tai mihin numeroon vaan soittamalla niin kyllä se asia tästä selviää, älä murehdi. Mutta jotenkin se Otto oli sitten vähän sitä mieltä, että alkoi perua puheitaan ettei tässä niin hätä vielä olekaan. Meille sai riittää ja noustiin kaverini kanssa puistonpenkiltä ja ilmoitettiin tälle Otolle, että nyt tiemme kyllä erkanevat ja lähdemme toiseen suuntaan.

Siitä on myöhemmin tämän kaverin kanssa sitten piisannut vitsiä, että mitäpä jos olisimmekin lähteneet tämän Hollannin-Oton matkaan seikkailemaan? Mitä kaikkea kivaa olisi voinut tapahtua? Ja se juttu paisui ja paisui ensin vitsinä, joten päätin sitte jatkaa sitä tarinaa ja vitsiä eteenpäin kirjassani.

Kirjaa kirjoittaessani tutkin kaikenlaisia huumeiden salakuljetus juttuja tuolta Amsterdamin alueelta ja muualtakin maailmasta, ja yhdistin tätä kirjan tarinaa myöskin sitten näihin löytämiini tosikertomuksiin aiheesta, ja vähän kaikenlaista salkkua lähti siitä pyörimään.

Paul Oldham auttoi puhtaaksi kirjoittamisessa tämänkin kirjan osalta.