2.9.2019

Aamupuntari 89,2 kg 🙂

Ei muka paino eilisestä noussut, vaan vähän laski! Eli tästä voidaan taas merkitä iltapäivälehtien tutkintapöytäkirjoihin, että lasagnen ja pitsan syöminen laihduttaa, varsinkin jos niitä molempia syö päivittäin ja yhtäaikaa.

Tulihan siinä jonkin verran pyöräiltyäkin päivän mittaan kyllä. Turussa oli vielä shortsikelit eilen, syyskuussa. Jotakin ihan käsittämätöntä pohjoisesta tänne valuneena. Vai onko se ilmasto lämmennyt jo niin paljon pohjoisessakin? Lehmällä päässyt rupsu?

Tuosta asiasta ei pitäisi kyllä vitsiä vääntää, lihantuotanto tässä muodossa kuin sitä nyt järjestetään pitäisi lopettaa. Se ei edes ole mielipide, ainakaan pelkästään.

Mustapavut olivat yön liottumassa. Tuolla ne nyt taas porisee, ja sotkin koko hellan. Mutta se on vain näitä omia vaikeuksia, ei ohjeessa niin käsketty tekemään.

Nuista pavuista ja papujen liottamisesta voisi vielä mainita, jos jollakin pelottaa ettei kerkiä eikä jaksa niitä itse keitellä, niin ei hätää! Ne purkkipavut on ihan ok! Suolaa niissä on jonkin verran, mutta sitäkin saa vähemmäksi kun ne huuhtelee ennen käyttöä. Lähinnä tässä nyt pienikin säästö on prosentuaalisesti isoa säästämistä, ja haluan friikin lailla kontrolloida kaikkia suola-asioita, ja myöskin kun oppii tekemään, niin nuista pavuista saa varmasti vähän mukavampia. Esimerkiksi kidneypavut purkista on monesti vähän semmoista mäskiä sitten lopputuotteessa lautasella.

Säilyke sinänsä ajaa saman asian kuin tuo pakastaminenkin, että niitä olisi aina saatavilla. Papuja pitää olla koko ajan! Vaikka joka aterialla!

Tähän en nyt kuitenkaan papuja lisää.

Tässä on lasagnet ja pitsat nyt menty ilman papuja, kun unohdin niitä lasagneenkin laittaa. Meni sinne vähän linssejä, mutta enemmän niitä papuhommia pitää syödä. Miten se rimpsu menikään: vihannekset, pavut, viljat, marjat…

Mutta nyt pavut pakkaseen:

Aika paljon tuli
Laitoin 2,5-3 dl per pussi nuita papuja. Siitä voi sitten laskia paljonko yhdestä pussista suurinpiirtein saa. Eli… tuon verran.

Kikkailin painonpudotusasioilla hetken, kun mietitään painoindeksiä. Normaalin painon alaraja pisteet ovat joissakin laskureissa 18,5 ja toisissa se alaraja lähtee 19 pisteen kohdalta.

Se sanoo nuilla mittareilla minun pituudesta 182 senttiä, että se 19 pisteen kohta täyttyy mikäli painaisin 63 kg! Huhhuh… Tuon painoisena ei varmasti auta kuin vain kävellä tuulen myötäisesti.

Se alkuperäinen tavoite tässä on 75 kg, mutta että siitäkin voisi vielä pudottaa 12 kg tuonne alarajoille asti. Vaan eipä nuihin ole varmaan ihan täysin luottamista.

Ajattelin nyt vain kuitenkin elää tällä ruokavaliolla, kunnes jokin paremmaksi toteamani oppikirja toisin määrää, ja katsoa rauhassa mitä painolle tapahtuu. Laihduttamaan en rupea.

Sitten leikin laskimen avulla, eli kun viime kuussa paino putosi 3,5 kg, niin sen kun jakaa kuukauden 30 päivällä, se tarkoittaa että laihduin keskimäärin n. 120 grammaa päivässä.

No sitten laskin, että kun 75 kiloon on matkaa tästä vielä noin 15 kg, niin jaetaan se sitten tuolla 0,120 kg, niin voi arvioida kuinka monta vuotta se veisi tällä laihtumistahdilla saavuttaa tuo 75 kg paino.

Se ei ollutkaan vuosia, se oli vain 125 päivää! Eli jossakin tammikuun loppuun mennessä ja tietämillä tätä tahtia painaisin 75 kg. En kyllä usko että niin tapahtuu, mutta senpä aika näyttää. Useamman vuoden se vaati rankkaa syömistä ja makoilua päästä sinne 100 kg asti, ettei tässä nyt niin hoppu ole.

Lasaknea piisaa. Käsky kävi shakkinappuloille, huomenna voi olla hiljainen päivä.

Yön päälle söin palan pitsaa:

Olin näemmä keksiny laittaa dijon sinappiakin päälle.