Aamupuntari 83,9 kg 🙁
Kaalikeitto lihottaa tuoreen tutkimuksen mukaan, johon osallistui yksi henkilö joka söi muutakin samalla.
Kokkauspäivä. Ei ehdi miettimäään mitä laittaisi, joten ainekset pöytään ja lämmitys.
Pilikotipilikoti halakatihalakati ja pannuun
Teen taas ½-taktiikalla, ja maustan puolet aineksista eri mausteilla, jotta saa perunoille ja spageteille oman kastikkeen. Ei käy niin tylsäksi syöminen.
Samalla vaivalla monenlaista samanlaista pöperöä.
Edelliset kasvisten tupit ja nupit oli jääkaapissa ja tuosta pilkkomisesta jäi nyt kunnolla myös tavaraa, joten keittelen kasvislientä pari litraa myöhempiä ruokia varten.
Siitä liemet pakkaseen ja eikun syömään
Pari pottuakin kyytiin kerran on valmiina.
Osuu kyllä maut jo niin kohdalleen ruokien kanssa, etteihän tätä pari kuukautta sitten olisi uskonut. Hyvä putki päällä. Liekö se salaisuus siinä, että kasarissa kasvikset lämmittelee kasvisliemessä. Vaan eipä tuota tarvitse selvittää, ei se liemi siellä ainakaan mitään haittaa. Ruokaisampaa tulee kun ei pelkkää vettä mene kasariin ollenkaan, ellei tarvitse lisätä jostakin syystä.
Ja takaisin sorvin ääreen. Deadlineä pukkaa.
Ei ollut taas nälkä yötä vasten, mutta söin pari pientä päärynää. Tämä voi näyttää oudolta, että muka pärjää kokonaisen vuorokauden kahdella aterialla ja pari hedelmää päälle, mutta täällä nyt nukutaan taas syksyn tullen vähän miten sattuu, eikä aina olla päivästä niin pitkiä pätkiä hereillä että siinä kerkeäisi sen 5-6 ateriaa syömään, mikä olisi erään WFPB ravintoterapeuttitohtorin mukaan hänen suositus, vieläpä siten että ne ovat kaikki aterioita, eikä mitään välipaloja.
Siitä voi miettiä aina välissä nuita suosituksia, joita heitellään ilmaan:
Mikäli ruoka on valmista aina eikä sitä tarvitse valmistaa, niin ruokaillessahan menee se 20 minuuttia ennen kuin astiat on koneessa(30 minuuttia jos joutuu tiskaamaan käsin).
6 x 20 min = 120 min = 2 tuntia
Päivästään pitäisi siis viettää ruokapöydän ääressä 2 tuntia. Loppujen lopuksi pitkä aika. Siihen jos laskee että pitäisi valmistaa niitä aterioita, niin ruokailujen takia se on pitkä siivu päivästä pois. Kauppareissuilla pitää huolehtia että jääkaapissa on aineksia myös aina niin moneen ateriaan, joten alkaa kuulostaa mahdottomalta, vaikka olisi kaikki aika käytettävissään. Puhumattakaan siitä että 8 tuntia työmatkoineen puskee päivässä palkkansa eteen, niin missä välissä siinä syödään 6 ateriaa?
Mikäli valvoo päivästään säännöllisessä rytmissä 16 tuntia, niin se tarkoittaisi että pitää syödä vähän yli 2 ½ tunnin välein. Työpäivän aikana pitäisi syödä siis kolme ateriaa.
Ja tällä rytmillä mitä tässä on tullut noudatettua, niin ei sitä ruokaa perkele sovi tämän enempää kun aina on nyt jo ähky, ja joskus pitää tässäkin patistaa vähän syömään vaikkei vielä olisi nälkäkään.
Onko nämä omat annokset sitten liian isoja kerrallaan? Ehkä pääsisi lähemmäs sitä 6 ateriaa päivässä, mikäli puolittaisi tässä kaikki nämä annokset mitä tulee syötyä. En tiedä, aina voi kokeilla jos haluaa.
Siihen perään vielä se luettelo, että mitä kaikkia aineksia olisi hyvä syödä päivittäin, parsakaalia cup ja lehtikaalia cup, ja mitä kaikkea minkäkin verran, niin ne annokset kasvaisi vielä tästä entisestään.
Mahdoton yhtälö toteuttaa, ainakin minulle, vaikka tuota aikaakin tuntuu olevan värkätä tämän asian parissa.