3.12.2019

Aamupuntari 80,8 kg 🙂

Jännät ajat käsillä, kohta makoillaan sohvalla uusilla kilokymmenillä. Hurja homma. Mutta parasta tässä WFPB on tuo hyvä ruoka mitä saa syödä niin paljon kuin haluaa, ja milloin haluaa, eikä vaadi minkäänlaista itsekuria pysyä näillä raiteilla.

Se on niin nurinkurinen juttu mitä tässä on oppinut matkan varrella. Lähinnä tarkoitan niitä todella järkevänkin kuuloisia argumentteja, ja harhaluuloja, ja erilaisia tuntemuksia sekä luuloja, joihin itsekin uskoi ennen aivan täysillä, että niin se on. Jatkuvasti täällä itsekseen naama virneessä puistelee päätään, miten väärässä sitä voi ollakaan, vuosia.

Ja se on sekä surullista että hauskaa nähdä missä tahansa ruokavaliokeskustelussa, että siellä ne samat harhaluulot ja tuntemukset sekä argumentit edelleen pitävät vahvasti pintansa. Ja sen silti niin hyvin ymmärtää kokemuksesta, että siltä se tuntuu. Ei ole varaa syödä lohta, niin siksi terveellisempi ruoka on kallista? Ja siitä ollaan niin katkeria, että ikään kuin kostoksi sitten vedetään elimistöön niitä halpoja eineslihapullia, ja haukutaan sen jälkeen puiston pukilla pääministeriä.

Kun se dieetti maksaa niin paljon, ja vaatii niin hirveää itsekuria, ja ei kerkeä, ei maistu, ei… ei…

Joitakin väitöksiä ja luuloja, taikka semmoisia:

  • Terveellinen ruoka on kalliimpaa
  • Kokkaaminen vie paljon enemmän aikaa
  • Ruoka maistuu tylsältä ja pahalta
  • Ilman lisättyä pöytäsuolaa ei voi elää
  • Ilman öljyä ei voi laittaa ruokaa, ja entäs se omega3?
  • Mikään hyvä, esimerkiksi leivonnainen, ei ole hyvää, ilman lisättyä valkoista sokeria
  • Lihasta saa jotakin mitä kasvisruoasta ei voi saada ikinä
  • Kasvisruokavaliossa kärsitään erilaisista puutoksista
  • Kasvisruokavaliossa pitää olla varovainen ettei,… Jotakin?
  • Hyviä ja huonoja rasvoja
  • Mistä sie saat proteiinia?
  • Kaikki hyvä ruoka viedään pois, iäksi saatana, eikä mitään tule tilalle.
  • Kaikki on vain kurjaa ja kärsimystä, ja se vaatii sitten hirveää itsekuria, ja se on loputonta taistelua koko loppuelämän, kun mitään ei saa syödä enää koskaan, eikä mistään voi nauttia.
  • Ja on siinä sekin, että kuinka pitkään ihminen oikeastaan haluaa elää?

Näitä piisaa…

En väitä etteikö se olisi kuitenkin haastavaa päästä kunnolla kiinni tähän ruokavalioon, siten ettei enää mitään ongelmia olisi. Mutta jos päässä pyörii nonstoppina tuo edellä mainittu lista, niin se ei ainakaan helpota asiaa. Se vaatii siitä syystä myös ensin jonkinlaista uskoa, että kyllä se kaikki etukäteen oletettu kurjuus ja kärsimys menee ajan kanssa ohi, ja ruoka alkaa maistumaan, ja siihen on varaa, ja … kyllä… kyllä… kyllä…

Enkä väitä myöskään etteikö olisi vaikea senkin jälkeen pysyä tämmöisissä ruokavalioissa, tilanteesta riippuen. Esimerkiksi jos on paljon matkusteleva työntekijä, joka lähtee joskus viikoksikin reissuun, ja ajelee yli maiden rajojen. Kovin montaa Whole Food Plant Based ravintolaa en ole nähnyt tai kuullut missään olevan. Kasvisravintoloita on, ja se on hienoa, ja ehkä sieltäkin voi saada salaatteja mitkä ei lillu öljyissä, ja ruokaa mitä ei ole paistettu öljyssä, eikä myöskään olla suolalla holvattu sitä pahaa parsakaalen makua pois. Mutta kyllä se yleinen ilme tienpäällä ravinnon suhteen on ruma ja epäterveellinen.

Mutta joitakin valintoja siellä tienpäälläkin varmasti pystyy tekemään. Possumunkki.

Tämän ruokavalion myötä myös sosiaaliset suhteet varmasti kärsivät sellaisilla, joilla niitä vielä on jäljellä, ettei oikein ole ehkä kiva mennä tilaisuuksiin tai muualle kertomaan mitä kaikkea ei voi syödä. Hakemaan jokin leima otsaan, että tuokin koettaa taas vain olla jotakin erikoista. Mutta mistäs sekin voisi johtua? Siitäkö kenties, ettei ole WFPB tyyppistä ruokaa tarjolla työpaikan ruokalassa, tai jossakin muualla missä normaalit ihmiset käyvät syömässä keskenään? Onko burger paikkoja avoinna 24/7 autokaistalla?

Tuossa ostoskeskuksessa Turun ydinkeskustassa on saman katon alla Naughty BRGR(hampurilaispaikka), Rax Pizzapuffet, Taco Bell, Pizzarium, Subway, Hesburger, Burger King, näin muutamia perheravintoloita mainitakseni. Siellä kuitenkin näytti olevan yli 30 ruokalaa ja kahvilaa, heidän omien nettisivustojen mukaan. Toki listoilla on varmasti vegeä ainakin yksi tuote, joka tuskin on lähtöjään ilman öljyä ja suolaa ja … No mutta kuitenkin.

Ja siltä näyttää tarjonta hyvin pitkälti varmasti muuallakin. Aika herkästi on tienpäällä kusessa ilman omia eväitä, joita voi olla tarpeettoman vaikeaa myöskin laitella siellä tienpäällä, mutta myöskin grillijuhlissa ja kaikenmaailman kakkukekkereissä voi olla vähän tukalaa. Vaikkakin, jos kestejä ei ole montaa kertaa vuodessa, niin vedä siellä grillijuhlissa sitten vaikka kokonainen porsas.

Semmoinen on kuitenkin tällä hetkellä meininki ja sellaiset markkinat jyllää, ja on todennäköisempää että uusiin liiketiloihin avautuu uusi Burgerium kuin Whole Foodie’s. Netistä pikaisesti vilkaisin, niin amerikan kielellä löytyi vinkkejä miten voisi ravintoloissa saada kuitenkin kikkailemalla WFPB ruokaa, kun pyytää erikseen aina joka ruoan kohdalla, että esimerkiksi voisiko wokkivihannekset paistaa ilman öljyjä? Ja niin edelleen, mutta värkätä saa, ja ystävällisiä katseita, se on varma 😀

Mutta toivoahan toki on, eihän ennen ollut edes vegevaihtoehtoja varmasti juuri missään. Burgeripaikoista ei paljon salaattia myyty pihalle.

Suuri osa meistä köyhistä ei kuitenkaan matkusta jatkuvasti tienpäällä ja loiki ravintolasta ravintolaan, joten omassa arjessa ne muutokset on mahdollisia. Kaupasta kun vielä ainakin toistaiseksi saa ostaa ihan mitä haluaa.

Kas näin ja kahvit perään.

Nuo aikaisemmassa listassa olevat väitteet kaikki katoaa, mutta se vaatii aikaa, ja se pitää kokea, että miten niitä alkaakin jäämään pois yksi askel kerrallaan. Niin kauan kun sitä ei oikeasti koe, että näin on, niin tuo harhaluulo-looppi pyörii korvien välissä. Ja se vaatii ensin sitä uskoa, että sen pääsee kokemaan.

Nyt se sitten tuntuu niin perkeleen kummalliselta, jos joku kysyy että onko tullut retkahduksia? :D. Kun ei oikein tiedä että miten siihen vastaisi.

“Kun aikaa menee tarpeeksi, makumieltyvykset muuttuvat, ja aivoissa olevat viestiketjut lähettää signaalia nälän tullen, että syö jumalauta nyt äkkiä se puuro, perkele että se on hyvää kun siinä on kaikkia… Hyvää.

Kaupassa samankaltaiset signaalit kertovat hedelmä/vihannes -osastolla, että tuota, ja tuota ja tuota, ui vittu ja tuota, sekä vielä tuota, ja kun kori on melkein täysi, matka jatkuu.

Pikainen vilkaisu lihaosastolle, aivoissa ei tapahdu mitään. Ehkä pieni pettymys, että tuolla ei ole ruokaa. Sama käy einesosastolla, ja leipäosastolla, joissa ei edes tarvitse käydä. Mutta jos niitä vahingossa vilkaisee ohi mennessään, niin ei sinne edes halua, kun ei siellä kerran ole yhtään mitään. Tyhjiä hyllyjä.

Sitten katsellaan säilykeosastoa ja yritetään penkoa sieltä kärryyn ne tietyt asiat, jotka juuri ja juuri kelpuutetaan evääksi. Kaikki tomaattimurskat ei käy, mutta muuten säilykepurkkien kohdalla alkaa taas pupillit laajeneen niin kuin saalistavalla kissalla, että missäs on se purkki, jossa on sitä hyvää.

Seuraavaksi täysjyvä kamaa, eli jauhoja(leipiin leipomiseen), makarooneja, tortillaplättyä…

Maustehyllyllä lähtee lounge musiikki soimaan ja syke tasaantuu, ja miettii kaikkea hyvää ja aromikasta, ja maistuvaa. Siellä saa kuitenkin olla tarkkana suolan kanssa, että mitä sekoituksia kärryynsä heittelee. Monissa sekoituksissa onkin suolaa mukana.

Maitohyllyiltä löytyy matkaan esim. soija”jugurtti”, ja kauramaidot, soijamaidot.

Seuraavaksi kahvit ja teet, check. Ja jos kukaan ei näe eikä kuule, niin kaakaota…

Pakasteosastolta lisää vihanneksia, ja sitten… oijoi… Päästään pakastemarjojen kimppuun. Mansikoita, mustikoita… Ne tuntuu niin kuin pitelisi käsissään kultakimpaleita.

Limukkaosastolta haetaan ehkä vissyä pullo, mutta siinäkään aivot ei anna enää minkäänlaista signaalia, että pitäisi päräyttää mitään kokiksia kyytiin.

Sipsiosastolla ei vierailla, ja sinne kun vilkaisee niin monesti vähän hymyilyttääkin, ettei saatana… Mutta joskus jotain saksanpähkinöitä sieltä suunnilta saattaa etsiä kaupasta riippuen.

Karkkiosastoa ei yleensä myöskään aivot noteeraa mitenkään, mutta sitten juuri ennen kassaa saattaa pärähtää mieleen se tumma suklaa, jossa on vähiten kaikkea epämieluisaa kyydissä. Yleensä se sattuu olemaan se halvin.”

Siksi se tuntuu niin oudolta tuon kysymyksen äärellä, että onko ollut retkahduksia, kun ei tavallaan enää ole olemassa mitään semmoista, esimerkiksi kaupassa, että pitäisi jotakin retkahtamista vastaan taistella. Ja ei se vaadi myöskään sen johdosta mitään äärimmäisen yliluonnollista itsekuria, että miten voisi olla nyt erossa kaikista niin sanotuista herkuista. Saa ostaa aivan mitä haluaa, ja mitä aivotkin haluaa.

Ja voi vittu se on koomisinta ikinä kun joku luulee, että sinua jotenkin häiritsisi se, jos sinun nenän edessä sitten vaivaantuneesti naureskellaan ja heilutellaan jotakin rasvaista meetwurstipizza siivua, tai kinkkua ja lohta, että nyt varmaan tekisi mieli? “Sori kun nyt syön tässä vähän tämmöistä, varmaan mukavaa katsoa.”. Siinä näkee ettei sitä asiaa mitenkään voi käsittää, ellei itse koe sitä, että miten makumieltymykset voi todellakin ohjelmoida ihan uusiksi, ja se luulo varmaan pysyy iät ja ajat sitten päällä, ettei sitten sinun seurassasi voi syödä yhtään mitään, koska sinulla muuten alkaisi tehdä mieli sitä mitä muut syö.

Enempi se tekee kurjaksi katsoa sitä jonkun toisen ruokailua, että on lukenut Dr. Gregerin kirjan ja opiskellut tätä WHPB meininkiä pitempään, ja tietää suonet tukossa 100,8 kg kohdalla viimeistään peilistä ilman kirjaakin, että mitä siitä ruoasta pitemmän päälle seuraa. Onhan se vähän kurjaa katsoa, mutta se on silti aina oma asia mitä turpaansa tunkee. Ei tuputeta.

Kaunis kattaus

Olisihan se kiva olla se 33™ taas käytössä, mutta se jotenkin kuitenkin vaati liikaa toistaiseksi, että sitä jaksaisi ylläpitää. Joutuu siis syömään tänään kahdesti samaa ruokaa. Mutta se on vain omaa laiskuutta, tai haluttomuutta.

Tähän kohtaan voisi tunkea vielä yhden ajatuksen mielenpäälle leijumaan, että jos tuntuu ettei ruoka ole riittävän ravitsevaa, monipuolista, tai sitä ei ole tarpeeksi, tai mitä tahansa, niin se johtuu prioriteetistä. Se ruoka ei vain ole tarpeeksi korkealla siellä omassa päivittäisessä tehtävälistassa. Se pitäisi olla melkein aina sen listan kärkipäässä, mutta jos hommat rullaa jo jotenkin, niin kyllä täällä välissä tuo Cubase kiikkuu ensimmäiseksi. Ja siitä syystä nyt syödäänkin uusiksi sama lautanen.

On se silti hyvvääääääh! Lasanje

Kolmatta kertaa ei pysty, eikä tässä ennen nukkumaanmenoa kauhea nälkä olekaan.