4.8.2019

Aamupuntari 93 kg 🙂

Tänään ei maistunut oikein aamupala. Söin vain banaanin, josta en jaksanut ottaa valokuvaa muistoksi.

Lounas oli taas erinomainen:

Tämä sunnuntai levätään ja pohditaan kaikenlaista. Kävi ilmi että näissä Ahvenanmaalta haetuissa tupakkatuotteissa on myös suolaa. Määrät olivat kyllä todella vähäiset, mutta taas joutuu periaatteissaan antamaan periksi, kun nautiskelija on luonne. Vaikka pyrkimys onkin, ja yritys myös ankaraa vältellä ylimääräisiä suola hommia. Tietenkin voi itse sitten miettiä mikä on ylimääräistä kenellekin.

En jaksanut tänään kokata, enkä heti syödä taas samaa ruokaa peräkkäin, niin otin pakkasesta vähän hernekeittoa päivälliseksi, ja iso salaatti.

Pitää tosissaan kokeilla tuota hernekeittoa uusiksi, jotain siinä meni pieleen. Yritin lisätä siihen sen kuuluisan pienen ripauksen suolaakin annokseen, ja kyllähän sen heti maistoi siitä, mutta maku vain on muuten niin kehno ettei se paljoa siitä parantunut. En taida syödä tuota enempää vaan heittää pakkasesta loput menemään, ja yrittää uudestaan eri aineksilla. Salaatti oli maukasta.

Päivällinen:

Narskun narskun…

Huomenna joutuu jotakin kokkailua kehittämään. Jotenkin luulen että vähän samankaltaista settiä on tulossa lisää. Ei se kyllä haittaa.

Iltapalat:

Omenaa ja nektariineja