28.7.2019

Aamupuntari näyttää 93,6. Se näyttää myös 93,3 ja 93, 2 ja 93,4… Pistän siis sen pahimman lukeman, jonka saan siihen puntariin pompittua tästä lähtien ylös. Parempi miettiä ehkä myös vielä näinkin tätä hommaa, että kun vähän aikaa sitten tuo puntari näytti 94 kg, niin seuraa vain sitä että saako enää millään mittauskerralla rikki tuota 94 kg rajapyykkiä. Eli nyt en enää saanut, vaikka miten siinä pompin, niin kai se on uskottava että paino putoaa. Seuraava rajapyykki on sitten kun en mitenkään saa enää useammalla mittauskerralla lukemaa 93. Siitä tietää että jotain on sitten tapahtunut.

Mutta sepä siitä nyt on kohta taas aamiaista luvassa:

Jännä ettei tähän aamupalaan kyllästy vaan se on jotakin, mitä jo odottelee. Toki tässä on vielä koko puuromaailma tutkimatta lähes kokonaan. Mutta kyllä tässä keritään ostella kaikkea pikkuhiljaa ja kokeilla. Nyt ei ostella mitään.

Siskoni luona tehtiin jotakin oikein täysjyvä kokojyvä umpijyvä puuroa kattilassa, ja se oli aivan loistavan hyvää, eikä tarvitse olla edes aamiaisella pelkästään. Äitinikin laittoi puurot kattilassa erilaisia jyväsekoituksia, eikä voi valittaa. Oikeastaan elin siellä niin kuin hotellissa sen kaksi viikkoa.

Aamulla puuro on ihan kuin vain aamulääke, joka napataan dosetista sen kummempia kyselemättä. Eikä se haittaa vaikka on samat lääkkeet joka aamu. Jännä juttu sinänsä.

Oli jotenkin vaikea herätä tai siis nousta ylös tänään. Ei siksi että vointi olisi huono, ja olisin aliravittu ja mistä minä oikein saan proteiinia, enkö minä syö edes kalaa, vaan siksi kun on taas kokkauspäivä luvassa. En ole tottunut tätä tahtia tekemään ruokaa ja pitämään säännöllistä rytmiä yllä, koska säännöllisemmäksi se rytmi muuttuu väkisinkin. Se nälkä ei ole mikään mieliteko, että olisipa kiva syödä, vaan terveelliseltä tuntuva komento elimistöstä että nyt syödään taas.

Se nälkä on erilaista. En osaa selittää sitä sen kummemmin. Se ei ole todellakaan epämiellyttävämpää kuin ennen, päinvastoin. Ne tavallisen suomalaisen näläthän ovat jotakin semmoista, että jääkaapissa on jo valmiina niin hyvää ruokaa, että sitä alkaa pian jo vähän mietiskellä heti edellisen aterian päätyttyä, että olisikohan se kohta jo nälkä, että pääsisi taas mättämään. Tulisipa äkkiä nälkä, jokohan se nälkä on, siellä olisi pottumuusia hirvenkäristystä ja puolukkaa, ja punajuurisalaattia ja ruisleipää, paksusti voita ja juustosiivua päälle, ja iso lasi maitoa suoraa purkista, telkkarista alkaa Simpsonit. Sitten kuuluukin jo mahasta että ”kurns”, joka tarkoittaa että se on nyt sitten se oikea nälkä! Rouva hoi! Saatana että polttaa mahaa! Mulla on niin nälkä että heikottaa.

Se ei tunnu nyt ihan tuommoiselta, eikä jääkaapissa ole mitään semmoista mikä kovinkaan paljon kutkuttelisi, että pitäisi heti päästä sinne jotakin ottamaan, ja oikein toivoa että olisipa jo nälkä. Ainakaan tällä hetkellä, en tiedä mitä sinne jääkaappiin osaa loihtia sitten kun kokkaustaito kehittyy.

Lisäksi kun on jo syönyt yli puolet lautaselta, ja vielä on salaattia narskutettavana puoli kulhoa, niin sen jälkeen ihan siellä loppumetreillä alkaa jopa tuntua etteikö tämä ruoka voisi jo loppua, ei tässä enää edes ole nälkä, ja vielä joutuu lusikoimaan salaattia. Se on juuri päinvastainen ilmiö kuin mitä oli ennen tuo Simpson-ruokailu, jossa alkoi vituttamaan kun lautaset on tyhjänä maidot juotu ja leivätkin nielaistu ennen ensimmäistä mainostaukoa. Siinä on hyvä hakea sitten lisää, tai viedä tarjotin pois ja tuoda tullessaan vähän keksiä, karkkia, ja muita chipsejä, niin on kivempi syödä ne Simpsonit loppuun asti. Sitten jäädään odottelemaan seuraavaa pian ilmestyvää mielikuvaa nälästä, ja annappako mahasta pääsee yksikin kupla, niin taas mennään sama kierros alusta niin että roiskuu.

Aloitetaan päivän kokkailut:

Ensin tietenkin taas nallet järjestykseen.
Arvelin että porkkanat ja perunat kiehuvat kauemmin kuin muut ainesosat eli laitetaan ne ensin tällä kertaa.

Sillä välin kun perunat ja porkkanat ottaa osumaa niin pilkoin loput ainekset. Annostelin myös riisin (2,5 dl) ja punaiset linssit (1 dl).

Leikkuulaudalla odottavat ainesosat: Sipulia, varsisipulia, valkosipulia, paprikaa, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, kukkakaalia.

No sitten kun lisäsin vuokaan riisit, linssit, kidney pavut sekä kikherneet, niin eihän sinne enää muuta sopinut kuin mausteet: Ruohosipulia, oreganoa, mustapippuria, valkosipulijauhetta ja yrttiseos Provencale, ja chiliä:

Mitä nyt tehdään sitten?

Kun vuoassa kaikki oli jo valmista, ei auttanut kuin tyhjentää se kattilaan ja tiskata sen jälkeen puhtaaksi. Loput vihannekset lähtevät tuosta sitten samalla tavalla uuniin.

SYÖMÄÄN!!

Käytin mausteena vasempaan vuokaan täsmälleen samoja mausteita kuin aiemminkin kattilassa oleviin ruokiin. Kun ei muita oikein ole nyt. Alussa kuvassa näkyvät ananakset ja tomaattimurskat jäivät sitten kokonaan käyttämättä. Luulin että laitan niistä jotakin, mutten sitten laittanutkaan.

Tähän ruokaan ei tarvinnut miettiä edes mitä lisäisi. Maustaminen onnistui reilulla chilin käytöllä. Saa näillä helteillä kivan otsahien, mutta ihan hyvää tuli, vaikkei tämä varmaan mitään herkkua ole muutaman päivän päästä, kun tätähän nyt sitten syödään koko viikko taas menemään:

Muttei tämäkään mennyt silti aivan perseelleen, pakko olla tyytyväinen jos pystyy syömään.

Myöhemmin oli aika illallisen:

Salsamatti mestarilla pyöräytin salaatit vielä matkaan että jaksaa sitten nukkua.

3 vastausta artikkeliin “28.7.2019”

  1. Kai sä käytät tuoretta chiliä? Jos et, ni kannattaa syynätä se maustepurkki. Siinä nimittäin on usein suolaa kanssa ihan tolkuttomat määrät, samoin kuin grillimausteessa.

    1. Juuri näin! Täällä on kaikki tarkastettu, ja jouduinkin silloin jo yhden “chilimauste purkin” poistamaan koska siellä oli jotain suolarakeita seassa. Mutta nyt on kaikki hyvin taas maustekaapissa, paitsi että sieltä puuttuu vaikka mitä, sellaistakin jonka olemassaolosta ei edes tiedä vielä. Pitää tutustua mausteisiin paremmin.

  2. Jeps, mä oikein investoin tuossa muutama kuukausi sitten chilimauste myllyyn, kun ajattelin että nyt tulee ehtaa kamaa. Ja ihmettelin että vaikka sitä kuinka roiski menemään ruoan päälle, niin mitään makua, saati tulisuutta ei tullut. Sitten katselin tuoteselostetta. Sokeria 5%… mitä? Mitä helvettiä varten chiliin on pistetty sokeria? Sitä en todellakaan osannut odottaa, mutta sitten, SUOLAA 43%! Sitähä tarvis rouhia koko helvetin purkki ruokaan, jos haluais että seasta löytyy vähän chilin makua tai tulisuutta! Eikä sen suola määrän jälkeen kyllä maistus chili vaikka sitä olis kilokaupalla.

Vastaa käyttäjälle Miira Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *