14.11.2019

Aamupuntari 82,8 kg 🙂

Uudella kokonaisluvulla jälleen! Torti’a!

Miksausopiskelu jatkuu kauppareissuun asti.

Sitten mennään:

Kaikkia kuivatarviketta

Unohtuneet sipulit, pakollinen lehtikaali ja perunat, ne ei kuulu oikein tähän kauppareissu-kategoriaan, jossa pitäisi ostaa vain kaikenlaista muuta kamaa, joka säilyy pitkään kaapissa. Mutta tällä kertaa meni näin, eikä voinut ostaa kunnolla esimerkiksi sämpylöihin jauhoja. Alko olla korissa jo painoa.

Kyllä tämä elämä on sitten muuttunut jännäksi perkele vieköön!

Kiva jos on tekemistä eikä kerkeä niin lämmitellä tämmösiä roiskeläppiä.

Näitä menikin sitten illan aikana muutamat.

Iltapalat.

Arki pyörii jollakin tavalla ja pahin vouhotus on takanapäin. Miksauksen opiskelua ja musiikin tekemistä enemmän mielenpäällä kuin Lindsayn keittokirja.

Paljon aina välillä analysoinut mielessään kuinka kammottavalta tämä ruokavalio ajatuksena tuntui alunperin, kun oli vielä riippuvainen makkarakeitoista ja pyttipannuista. Tai lähinnä yrittänyt muistella miltä se tuntui, koska kaikki on jo kääntynyt aivan nurinpäin niistä päivistä, ja se asia jaksaa ihmetyttääkin jatkuvasti.

Se on niin helppo ymmärtää kun sen on itse kokenut, kuinka vaikealta se ajatuksenakin pelkästään jo tuntuu, kun näkee tuommoisia aamupuuroja tai hedelmälautasia, puhumattakaan jostakin parsakaali kasviswokista, että tuota paskaako pitäisi mieluummin syödä kuin makkarapyttipannua kanamunalla, ja Forssan punajuurisalaatilla? Ja vielä ilman suolaa!!?!? “Eihän tuola lähe näläkä! Ei mulla ainakaan, mullon semmonen watta.”

Ei sitä meinaa uskoa, ennen kuin senkin itse kokee, että niin vain se nälkä alkaa ajan kanssa kohdistumaan näitä blogissa esiintyneitä ruokia kohti, ja oikein tosissaan. Nälkä myös lähtee ja pysyy poissa pitkään. Ei mitään eroa entiseen ruoan määrässä, eli yhtä monta annosta suurinpiirtein syö ruokia päivässä. Ja saa mättää aina niin isoja lautasia kuin jaksaa syödä.

Mutta se muutos vaatii aikaa. Aivot kyllä sopeutuu ja ovat muokattavissa vaikka mihin asentoon, ja siihen se perustuukin kuinka koukussa sitä on esimerkiksi niihin kaupan valmisherkkuihin ja ihan tavalliseen kotipöperöön. Suolaa sokeria ja rasvaa, joihin toleranssi kasvaa. Sehän riimaa nätisti… Mutta se on se riippuvuus siihen ruokaan, joka huutaa täysillä kaikkia ruokavaliomuutoksia vastaan. Siu aivotton muokattu.

Eri lähteistä luettuna luvataan suolan kohdalla, että kolme viikkoa kun syö prosessoimatonta ruokaa, johon ei ole lisätty suolaa, niin makunystyrät olisi muokattuna, ja alkaa maistamaan enemmän ruoan omiakin makuja yms. Mutta sanoisin, että yleensäkin totuttelu esimerkiksi joka aamuiseen appelsiiniin ja omenaan, ja kaikkiin muihin päivän aikana syötäviin hedelmiin ja kasviksiin sekä uusiin makuihin, niin se kyllä vie vähän enemmän aikaa kuin vain kolme viikkoa. Persimonit perkele.

Mutta kun sitä aikaa kuluu tarpeeksi, ja aivot sekä kaikki makunystyrät on uudelleen ohjelmoitu ja kunnolla, niin kyllä kelpaa! On hauskaa huomata, että kun näkee hedelmistä ja vihanneksista kuvia, niin vatsa alkaa kurnia yhtä paljon kuin ennen jossakin bussipysäkillä olevan kaksi metrisen Hesburgerin hampurilaiskuvan äärellä.

Aika huikea juttu kun sitäkin miettii, että näin on käynyt. Turha väittää etteikö alkuvaiheessa ensimmäisten viikkojen aikana olisi miettinyt, että tätäkö se on sitten loppuelämä? Toki siinä oli monta muutakin osatekijää, kun ei esimerkiksi ole koskaan ollut muutenkaan mikään hyvä laittamaan ruokia, ja sekin taito piti ensin opetella siedettävälle tasolle. Jos omaa hyvät kokkaustaidot jo valmiiksi, niin se askel on vielä kevyempi kohti WFPB.

Mutta se saattoi tehdä hyvääkin syödä ensin sitä -ei niin huippuhyvää- ruokaa, koska kyllä nyt maistuu kaikki hyvältä kun taidot ovat kehittyneet. Ainoat riskit piilee aina siinä kun kokeilee uusia reseptejä, mutta tässä on eri reseptejä nyt jo kertynyt koko loppuelämäksi, vaikkei muuta osaisi tehdäkään. Eihän sitä ennenkään osannut, ei edes tätä vertaa. Aina samat ruoat siellä kiersi menu:ssa.

Silti arvelen, että jos onnistuisikin hyppäämään niistä hampurilaisateroista ja pitsoista suoraan vaikka tähän tilanteeseen, että osaa heti tehdä yhtä hyvää ruokaa itselleen kuin nyt osaan, niin ei nämä ruoat maistuisi kovinkaan mieluisalta edelleenkään, oli suolaa tai ei. Koska se muutos on kuitenkin niin äkillinen ja jyrkkä, ja aivot vaatii edelleen sitä aikaa ensin uudelleen ohjelmointiinsa, ja siinä pitää olla vähän kärsivällinen.

Mutta onko se vähän kuitenkin sen arvoista, jos jossakin vaiheessa muutaman kuukauden päästä niitä kasviksia ja hedelmiä himoaa yhtä paljon kuin ennen sitä hampurilaisateriaa?

Se pitää perkele vaan ensin tajuta ja käsittää, että näin tulee tapahtumaan. Ihan oikeasti tajuta! Ja käsittää! Ja miettiä sitä vielä kerran, että mitä se tarkoittaa, ja hetkeksi taas unohtaa se koko asia, ja miettiä vielä myöhemmin uudelleen, ja esittää itselleen vähän kysymyksiä. Vaikka kaksi samaakin kysymystä:

“Onko tämä ankara WFPB dieetti loppuelämän vain sellaista kauhian tuskaista kärsimystä, jos aivot kerran haluaa syödä paljon mieluummin vihanneksia ja hedelmiä, kuin Hesen hampurilaisaterioita? Ja onko silloin vaikeampi olla ilman niitä hampurilaisaterioita, kun aivot haluavatkin paljon mieluummin kasviksia?”

Niin ja siis hetkinen, eihän ne hampurilaisateriat ole tässäkään mustalla listalla? Mustapapupihvi väliin ja kastikkeet perään ja vedä lärviin. Ei vain ole tullut vielä kokeiltua, kun ei ole kaivannut.

9 vastausta artikkeliin “14.11.2019”

  1. Nimenomaan.
    Jos se motivaatio pitää jotenkin erikseen etsiä nii eihän se kyllä helpolla tule vastaan.
    Joku kysyi että entäs jos se leipä ei nyt maistu millekään, kun ei voi voita laittaa päälle, eikä juustoa.
    No se on voi voi. Koska se iskostuu että sitä paluuta ei vaan ole. Ja kuten monesti ollu puhe, niin jos ei ihminen kunnola pelkää (?) , että se plakki lähtee sieltä suonista joku päivä retkelle kohti aivoja, tai että haima poksahtaa tai maksa rasvoittuu tai muu,
    niin ei varmaan kauheasti motivoi mennä muovisen ostoskassin kanssa kaapille, lappaa 50 euron edestä entisitä ruokaa “lahjoitukseen”, ja jäädä sitte sellerinvarsi kourassa pimeään kämppään istumaan ja kirjautua tiliotteelle että mitä nyt? Mutta kun se ei ole enää ruokaa, mitä on tullut lapettua ennen kitusiin. Se ei ole ruokaa. Se ei ole sitä koskaan ollutkaan, ja kun se kerran kunnolla valkenee, niin motivaatio on tai on olematta, mutta se ei enää riipu siitä tietyn pisteen jälkeen.

      1. Joo ja tuo että “miten sitten leipä kun ei voita ja juustoa saa laittaa…”

        Se on vaikia hyväksyä ja ymmärtää, ja kertakaikkiaan TAJUTA, että ne aivot ihan oikeasti on todellakin muokattavissa. Kyllä, ihan oikein. Totta se on. Sen on oltava myös totta, kun sitä miettii. Miksikö?

        No mietitäämpä vaikka pelkästään jo tuota lausahdusta, että “miten sitä leipääkään syö, jos siihen ei saa laittaa voita eikä juustoa?” – Miksi se huoli siitä voista ja juustosta on nuin valtavan massiivinen? Haluaako sinun aivot kenties juurikin niitä nyt kovasti siihen leivän päälle? Ja miksi? Miksi juuri voita ja juustoa? Onkohan ne aivot joskus joku ohjelmoitunut haluamaan leivän päälle juurikin sitä voita ja juustoa? Kyllä. Mikäli maailmassa ei olisi voita ja juustoa koskaan ollut olemassakaan, niin ei kenenkään aivot niitä kaipaa perkele leipänsä päälle. Ei ne aivot siis keksi itsessään kaivata jotakin tuotetta, ja varsinkaan prosessoitua tuotetta, ellei niitä ensin opeteta. Koska jos nyt vaikka lajimme edustaja Paavo siellä näkisi omenan puussa ensimmäistä kertaa koko lajimme historiassa, niin helvettiäkö se siinä osaisi alkaa kuolaamaan ja katselemaan, että ompa sielä herkullinen omena puussa. Kun ei se Paavo vielä tiedä edes miltä se maistuu, tai mikä se edes on.

        Siihenki siis liittyy suoraan se, että ne makumieltymykset ovat muokattavissa, ja muuttuvat ajan kanssa. En minäkään huvikseni ja mielikuvituksen puutteesta johtuen rakentele melkein aina samanlaista leipää. Se vain on niin perkeleen hyvää, ja leuka tippasee pelkästä ajatuksesta, kun sipasee vähän väkevää sinappia levitteeksi sämpylän pääle, ja siihen sitten tomaattia ja kurkkua tuomaan kosteutta, ja ripottelee päälle Gregerin mausteseosta, ja kuppi alpron soijajuomaa niin… slurps. Ei täällä ole voita ja juustoja mietitty enää en edes muista koska viimeksi.

        1. Mutta muille ruokavalioille se minun mallisämpylähän näyttää varmasti aivan siltä, kuin siitä puuttuisi vielä juusto päältä :D. Muttei se minusta näytä siltä niin kuin siitä puuttuisi enää yhtään mitään päältä. Jommankumman tomaatista ja kurkusta voi jättää poiskin. Miksei sinapinkin? Mutta miksipä jättäisi?

          Pointti on kuitenkin se, ettei edes kovinkaan pitkän totuttelun jälkeen aivot voi jo muokata haluamaan leipiensä päälle vaikka yhdistelmää: ketsuppi ja säilykepersikka.

          Ja onneksi se asia on näin. Kyllä olisi muuten kurjaa viettää tässä nyt sitten loppuelämä voivotellen voinsa ja juustojensa perään. Ja moni luulee tämän kurjan WFPB ruokavaliolla elämisen olevankin juuri ja tasan sellaista koko ajan, ja siksi aina kyselläänkin: Onko tullut retkahdettua?

          Sitä on niin vaikea käsittää tätä hommaa, ja vaikea kuvitellakaan etukäteen ennen kuin sen itse kokee, vaikkakin kaikkihan on sen kokenut elämässään jo monta kertaa aikaisemminkin, aina kun on esimerkiksi maistanut jotakin uutta ruokaa ja/tai makuyhdistelmää. Täällä nyt vain ollaan syöty aina tällä tavalla voita ja juustoa.

          Mutta se on harmillista, jos ei mene siltikään perille tämä asia, vaikka sen näin kertoo vaikka jollekin, jolla voisi kiinnostaa 😀

  2. Joo ei niitä passaa kokoajan ainakaan voivotella, niitä voita ja juustoja.

    Yks hyvä huomio on ollut se, että moni vihannes ei kaipaa mausteita. Tässä kun syön kaskinauriita keitettynä, kuorineen päivineen, ei välttämättä kaipaa suolaa, voita tai pippuria voidakseen syödä tämän ruuan. Keittämisenkin voisi jättää välistä, jos olisi pakko.

    Mutta jos tässä olisi köntti lihaa, niin se olisi pakko paistaa, siihen olisi pakko laittaa suolaa ja pippuria. Ko se pitää naamioida. Puhumattakaan minkä ebolakupan siitä voi saada, jos raakana maistaa. Siksikö kenties, ettei se niin hyvin sovellu ravinnoksi? Onko siinä se merkki, että onko se ruokaa? Paljonko ruokaa on pakko muutella, jotta sen voi syödä?

    Onhan nykyään niitä dieettivillityksiä tai ravintovillityksiä, että laitetaan esimerkiksi raaka maksa blenderiin ja juodaan pois.
    Mutta siinäkin on se blenderi, joka tekee sen mahdolliseksi? Tai sitten sellaiseenkin ravintoon voidaan totuttautua. Sitä ei enää pelasta voit ja juustot, eikä rypsiöljyt.
    Se ei voi olla – eikä ole – todellista, että ruokaa ei voi syödä, jos ei sitä ole hämätty maistumaan voilta. Tai että pitää olla muka voita tai juustoa korostamaan sitä ruokaa. Siinähän eniten tuomitsee itsensä kurjuuteen.
    Kuvitellaan vaikka että rahat loppuu tai ruoka loppuu. Kummalla on kivempaa, sillä joka on onnellinen keitetystä potusta ja leivänkäntystä, vai se joka itkee margariinin tai voin ollessa loppu, ja jättää loputkin ruuat syömättä koska ei ole “edes voita leivän päälle”.

    Ja kun se kaupan leipä mitä ennen tuli syötyä, niin en minäkään sitä enää halua. Sen syöminen tuntui mielekkäältä lähinnä sen takia ,että miten kiva oli laittaa gotleri siivu vaalean leivän kans, tai sitten kermajuustosiivu ruisleivän päälle. Ota semmoinen ruisleipä siivu pelekkänä? No makuasia tietenki.

    Ei joku pari päivää elähtäny ruispala toimi ilman voita läheskään niin hyvi, ku itse tehty jääkaapissa säilytetty sämpylä kokojyvästä ja ilman hiivaa, vähäsuolaisena. Eli siinä on tietenkin järkeä, ettei prosessoidun leivän ja teollisen leivän syömisessä ole enää järkeä, jos ei sitä saa peittää rasvalla ja suolalla joka on ainut mikä auttaa sitä liukumaan alas. Niitähän ei ole pakko syödä ollenkaan.

    Toki ihmisellä monestikaan ei ole mikään ruoka loppu, paitsi lohi useimmiten. Siitä ruuan riittävyydestä huolehtii joko palkkapussi tai sitten viimekädessä ruoka-avustus. Mutta kurjuutta sekin on, että tuore leipä on tullut uunista, ja sitten huomaa että voi on loppu. Eli kaikki on hienosti, muttakun.

    Itsellä on kyllä harmitus, jos ei ole hapankorpun kanssa tuorekurkkua tai tahinia. Jompaa kumpaa pitää olla, tai en syö hapankorppua.
    Mutta periaatteessa tosi pienellä totuttelulla oppisin. Ja hapankorppuhan on prosessoitua. Se on äärimmäisen ohutta ja kotioloissa varmaan vaikeampi valmistaa? Sehän perustuu siihen, miten kermajjuusto loksahtelee sen päällä.
    Tuoretta sämpylää nakertaa ilman mitään, ja tahinilla se menee melkein pilalle. Hapankorppu on tehty oikeen siihen, millä alustalla saa lentokoneen menemään suuhun.

    Lehmällä on aamulla kurjaa, se joutuu nousemaan teurasvaunuun jos ei lypsä. Tai yhtenä aamuna.
    Se on syntynyt jotta se tekee sitä voita, kun ihmisriepu ei voi syödä leipää ilman voita.
    Sitten ku se ei enää jaksa työntää sitä maitoa josta tehdään voita, niin se tullaan taluttamaan teurasautoon ja matka alkaa, sitten päättyäkseen. Sinä aamuna sataa ehkä lunta hiljalleen, ja olisi kiva jäädä sinne raittiiseen ilmaan. Mutta talutetaankin sinne kärrynperrään ja ryttyytettään monta sattaa kilometria. Vasikatkin on viety minne lie.
    Ko eihän tämä leipä maistu miltään ilman voita.

    Kaikkiahan ei lehmien nyyhky elämä vakuuta, ja toiset on sitä mieltä että se on silti niin sen kaiken arvoista.
    Mutta jos siis ajattee sitä tapahtumaketjua, miten erilainen se on kun nauris nostetaan maasta, tai että pelataan ison eläimen kanssa ja sitä rataa.

    Eli tässä ruokavaliossa on nyt mahdollista tarkkailla monesta tulokulmasta asioita. Ei ole kiinni voissa.
    Toki sitten se sinappi voi olla se seuraava riippuvuus. Tai tuorekurkku. “Ei voi elää kun ei ole kurkkuakaan edes leivän päälle.” sanoi hän alaleuka väpättäen hengityksen katkeillessa nyyhkytysten voimasta, rajujen kouristusten vavisuttaessa hänen laihaksi kuihtunutta vartaloaan.
    Mutta sekin on vain kasvi. Energian saannin säännöstely takaa että jää monet avokaadot ja muut jossain yhteyksissä epäeettiseksi mainitut kasvit ostamatta.

  3. Listeriabakteeri, kalojen ruokkimiseen kehitetään sahanpurusta proteiinia, ja ravintolassa rasvapalo.
    Jos ei ole rasvaa ei kärähtele niin usein. Toki onnistuu se jos jättää levyn päälle ja lähtee kävelemään, ilman rasvaakin kotioloissa.
    Kasviksista voi kans saada pöpön. Mutta keskityn nyt etsimään omalle valmiille mielipiteelle vahvistusta. Kiitos. Minulla on siihen oikeus.

    1. Juu sitäpä ei tule tosiaan aatelleeksi tuoltaKAAN kantilta kovin usein näitä asioita. Paljon luokitellaan, näin vaikka ammattikoulun slangia käyttäen sen vitun viherpiipertäjän ajatukset, aina sinne eettisyyden puolelle, tai vielä trendikkääksi tai jotenkin mustamaalataan, eikä älytä miettiä koskaan näitä asioita ihan arjen ja käytännön tasolla.

      Onko kivaa, kun on koko talo palanut keittiöstä lähteneestä rasvapalosta? Miksi näin kävi? Siksi ettei keittiössä oltu huolellisia, vai siksi koska rasva voi syttyä palamaan?

      Tuossahan tuli jo kolme esimerkkiä uutisvirrasta. Aivan älytöntä vaivaa, pähkäilyä ja mietintää kalojen takia… Miksi?

      Sitten tullaan siihen että kun ei se maailma pellaa sillälaila, siinä on monta työpaikkaa kalatehtaassa ja rapsiöljytehtaassa, ja vaikka missä tehtaassa ja tuotantolinjassa. Ja se olet sinä joka haluat antaa niille kaikille nyt potkut, niinkö?

      Ja siihen voisi vastata: Ja minunko pitäisi nyt ostaa ja syödä kalaa sen takia? Paistaa se täällä kotona karsinogeenikäryissä kaikissa rypsrapsirupsiöljyissä?

      Mutta se on kiva ajatusleikki, miltä maailma voisi näyttää mikäli aivan surutta poistaa vain näitä ongelmapaikkoja, ja kiva myöskin miettiä mitä sen tilalla voisi sitten olla, esimerkiksi miksi me ei itse syödä niitä papuja? Se auttaa varsinkin masennukseen.

  4. Se potkujen toivominen sivutuotteena joskus mietityttää. Mutta eipä kukaan sääli minuakaan, että jäänkkö minä työttömäksi nyt kun taidetta voi tulostaa itse netistä.
    Toki jos joku kokee piston sydämessään, niin se varmaan ostaa taulun heti siksi, että mie raukka saisin syödäkseni.
    Mutta yksi ala mikä ei koskaan jää työttömäksi on ruan laittajat. Se vaan, että minkälaista ruokaa sitä laitetaan: Eihän ihmiset syömästä lakkaa, vaikka lopetettasiin kalan ruokkiminen ihmisten ruualla, ja sairastuminen sitten kun yritetään saada kalasta se mikä ois ollut jo kasveissa.

Vastaa käyttäjälle Tackle Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *