28.8.2019

Aamupuntari 89,8 kg 🙂

Tequilan jälkeinen päivä, ei paljoa säteile.

Silti yritetään pysyä kurssilla.

Jotakin hyvää se pitäisi tietenki saada laitettua, muttei taida tänään onnistua. Sitä ei vain tajua varustautua oikein mihinkään.

Kirjastoon on saapunut varaamani 4 kpl jotakin erilaisia vege-reseptikirjoja, ja yritän niistä resepteistä sitten tonkia ja erotella semmoiset jotka voi joko muokata vähin vaivoin, tai ovat jopa suoraan semmoisia öljyttömiä ja suolattomia vaihtoehtoja. Ehkä sieltä löytyy joku mukava setti tämmösiin vaikeisiin päiviin myös, jonka ainesosat oppii pitämään jo valmiiksi kaapissa.

Mutta tänään ei pääse kyllä kirjastoon, eikä kokkaamaan, eli mennään taas näillä:

Ihan liian iso annos, mutta sitten olisi jäänyt rasioihin niin vähän, että ne jäisi kuitenkin lopulta sinne jääkaappiin vain lojumaan.

Tällähän pärjäsikin monta telenovelaa etiäppäin, mutta koko ajan kummittelee että roskaruokaa tai jotain pitäisi saada nyt heti jostakin.

En keksinyt muuta kuin tehdä taas sämpylöitä. Tuoreeltaan ne kyllä ajaakin asiansa oikein hyvin.

yrttejä ja dijon sinappia vähän mukaan

Tuo mukissa oleva juoma ei kyllä kuulu pätkääkään tähän ruokavalioon, tai no kuuluu se jotenkin, mutta onhan se sellaista lisättyä sokeria elimistöön kun ottaa mukillisen kaakaota. Olenko mie nyt tekopyhä kö tämmöstä laitoin? Sämpylöihinki laitoin 1/4 teaspoon lisättyä suolaa jauhojen sekaan.

Tuossa Dr Gregerin kirjassa on jaettu ruoat ryhmiin vähän liikennevalojen tapaan punaisella, keltaisella ja vihreän ryhmän aineksilla. Eli lihat, kalat, munat, kanat ja kaikki eläinkunta on punaisilla tietenkin, mutta sitten tulee keltaisen alueen tuotteet, joita siis tulee todellakin välttää, mutta kyllähän meistä itse kukanenkin on joskus autossa polkaissut vain lisää kaasua keltaisia päin, sen sijaan että jarruttaisi.

No luokittelisin jonkun todella harvinaisen ehkä kerran kuukaudessa juodun kaakaomukillisen sinne keltaiseen ruokaryhmään. Jarruakin olisi voinut painaa ja juoda kahvia, joka on ihan sallittua. Tuo kaakao oli täysin tarpeeton valinta siinä mielessä, mutta nyt ajettiin vähän keltasia päin.

Ja aatelkaa miten hurjasta asiasta on taas kyse? Kaakaomukillinen. Mutta kyllä tuokin voi mietityttää ja harmittaa seuraavana päivänä. Ja onko se niin että tänään kaakaota, ja huomenna coca-colaa? Kohta nukutaan istuallaan Raxissa,..

Vedän edelleen kyllä tiukkaa linjaa, mutta kuten jo alussa sanoin lisäilen kaikenlaista pientä tähän ruokavalioon, kunhan perusteet tiedän. Se on helpompi arvioida, että no mitäs tuommoinen pieni määrä suolaista dijon sinappia sitten päivässä oikeasti tarkoittaa, kun tänään ei ole mistään muualta ainakaan ylimääräistä suolaa saanut.

Jääkaappikylmää hedelmää seuraavaksi:

Aika hyvää tequilan jälkeisenä päivänä tuommoinen lautanen.

Hedelmillä ei vielä päässyt uneen ja ratkesin myöhemmin uudelleen sämpylöiden syöntiin:

Salaattia kaavin leivän päälle ja balsamico-kastiketta vähän väliin. Yrttejä lisäilen oreganoja ja jotain aina myös mukaan.

Huomenna ollaan sitten taas lihavampia koska leipä lihottaa.

Page 28 of 31
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31