17.8.2019

Aamupuntari 91,2 kg 🙁

Aloitin eilen lukemaan tuota DR Gregerin kirjaa, ja siellä tulee infoa niin että tukka hulumuaa ja korvisa humisee lukiessa. Suosittelen kyllä lukemaan, sieltä oppii paljon sellaisiakin outouksia, joita ei tule edes miettineeksi, ja uskomattomia tutkimuksia myös eri asioista.

Esimerkiksi onko kukaan koskaan oikeasti miettinyt, että mitä se tekee keuhkoille se lihan kärryyttäminen rasvassa paistinpannulla. Tai ylipäätään ruoan ja rasvan kärryytys. Ja paljon muutakin kivaa asiaa, joita miettiessä nousee kylmä hiki otsalle, ja myöskin sääli kasvoille.

Aikaisemmin kun puhuin siitä, että jokin tietty mauste vaikuttaa jonkun toisen tietyn ainesosan imeytymiseen elimistössä suotuisalla tavalla, niin muutama vinkki tuossa kirjassa tuli jo vastaan. Tämä nyt koski pelkästään antidoksianttien määrää, eikä liittynyt mihinkään ainesosien imeytymiseen paremmin mutta kuitenkin – Mausteet ovat jänniä.

“Eniten antioksidantteja sisältävä ruoka-aineryhmä on yrtit ja mausteet”

Elikäs sen ruoan antioksidanttien määrän voi jollain mausteella saada moninkertaistettua.

Tuossa mainitaan tämmöinen esimerkki, että sen joka aamullisen kaurapuuron antioksidanttien määrä on 20 yksikköä, niin siihen kun lisää puolikkaan teelusikallisen kanelia*, niin se määrä nousee 120 yksikköön. Jos siihen vielä ropsuttaa päälle neilikkaa hyppysellisen, niin se nousee 160 yksikköön.

*Lisätty blogiin myöhemmin: HUOM!! Tavallinen kaupasta ostettu kaneli sisältää kumariinia, ja se on maksalle myrkyllistä ainetta! Se pitää ostaa ceylon-kanelia, jossa on kumariinia 200 kertaa vähemmän. Tässä vaiheessa blogia en asiasta tiennyt.

Eilen ostinkin kanelia ja nyt sitä pitää alkaa käyttämään. Se on kuin virittäisi mopoa kulkemaan lujempaa kun lisää kanelia kaurapuuroon.

Muitakin esimerkkejä varmasti tulee, ja ne pitää opiskella kynän ja paperin kanssa. En kuitenkaan ala kaikkia ideoita sieltä kirjasta tähän kirjoittamaan, mutta sanompahan vain että se kannattaa lukea, vaikkei mikään dieetti tai elämäntapa kiinnostaisikaan.

Se määrä mistä kirjassa puhuttiin oli “vain” puolikas teelusikka. No tuolla virallisella mittarilla puolella teelusikallisella sai kyllä laittaa kanelia enempi kuin mitä olen koskaan aamupuuroon laittanut. Ei se mittään ja hyväähän se on. Vaihtelua.

Sitten taas tehtiin ihan muita asioita kun kerrankin kerkeää tuolta kokkaamiselta. Kitara vinkuu seuraavaan ruokailuun.

Sinne meni sitten viimeiset lasagnet. Tuo on kyllä tähän mennessä ollut semmoinen täyttävin ruoka. Jos on pitempi keikka jossakin kodin ulkopuolella, niin jotakin tämmöistä mieluummin ensin kuin kaalipataa.

Sitten mietiskelin iltaan asti kaikkia koko planeettamme ongelmia, ja siitä miten vaikeaa varmasti on tänä päivänä luottaa mihinkään tekstiin ja asiaan, kun tyrkyllä on niin paljon kaikenmaailman roskaa.

Moni oppii asiat pelkästään vain iltalehden kautta, ja ihmettelee sitten miksi joskus näkkileipä on myrkkyä ja miksi joskus sitä taas voi syödä. “Tiesitkö nämä top 10 asiaa, miten kanamuna on mahtava juttu?”

Sitten mennään kahvipöytään, ja kerrotaan että kuinka nyt on niin luettu ja opiskeltu kananmunan hyödyistä, ja sitä pitää nyt alkaa oikein ajatuksen kanssa lisäämään enemmän tähän jo parhaaseen ruokavalioomme. Katsokaas kun siinä on sille tipullekin aivan kaikki ravinto. Se on siis täysin siihen tarkotukseen tehty, että ihmisen pitää avata ja syödä se.

Peilistäkin näkee selkeästi, kun on niin terveen näköinen. Mitä nyt vain nuo iän mukana tulleet 50 kiloa ylimäärästä, naamassa, perseessä, reisissä, nilkoissa, varpaissa, huulissa, leuoissa, mahoissa ja selässäkin makkarat. Kaikille meille tulee jotakin. Kaikillehan se vanhemmuuttaan kertyy painoa. Kaikillahan on … Sama ruokavalio.

Eniten vituttaa, että miksi itsekin näin myöhään vasta alkaa syömään kunnolla tai ainakin paremmin. Mutta tieto ei vaan kulje läpi. Ja sitä on jo niin välinpitämätön kyyninen ja turta sen kaiken paskatietotulvan alla.

Onneksi hyviä asioita tapahtui jo parin viikon sisällä. Se kannustaa jatkamaan, vaikeitakin tapauksia. Uskomatonta edelleen olla ilman että närästää koko ajan. Ihan uskomatonta. Paino putoaa vaikkei mitään muuta tee kuin syö ja laittaa ruokaa. Se on hyvä, ehkä se kannustaa kokeilemaan. Koska ne kaikki sinun lempiruokasi odottaa siellä kaupassa sen kuukaudenkin päästä, mikäli et ole tyytyväinen.

Kävin tuossa taannoin kaupassa, ja joku oli siinä pihalla sitten mitä todennäköisimmin saanut tämän DR Gregerin kirjan jostakin hyppysiinsä kesken aterian.

Monella tapaa hauska kuva. Tupakantumppiki siinä vieressä sattumalta. Koska Ihan hyvin voisi näitä kahta verratakin keskenään. Ja yhdessä toimivat parhaiten.

Atkinsin dieettiä kokeilin joskus aikoinaan, ja sen dieetin kanssa meinasi käydä vahinko. Painoa kyllä putosi reilusti, mutta ne kilot tulivat silloin hyvin pikaisesti takaisin, kun jouduin sen homman keskeyttämään. Ja samalla tavalla olen sen jälkeen itsekin lytännyt kaikki dieetit ja ideat, sitä mukaa kuin niitä alkoi tulemaan.

Aivan hyvin tämäkin asia olisi mennyt ohi korvien, mikäli sitä olisi pelkkänä dieettinä minulle kaupiteltu, eikä perusteltu tuhansien eri tutkimusten sekä satojen lääkäreiden avulla, eli jos olisi ollut vain se yksi lääkärimies tukka vesikammattuna taakse ja pikkukengät jalassa kertomassa uudesta mullistavasta dieetistä, niin ei välttämättä olisi tieto tarttunut enää.

Eli ymmärrän kyllä kaikkia, joilla ei aihe kiinnosta paskaakaan, ja he itse tietävät asiat paremmin. Sille ei voi mitään. Ja jotkut eivät vain aidon rehellisesti välitä terveydestään, eivätkä eläimistä eikä oikeastaan yhtään mistään näihin liittyvistä kuvioista, jotka silti koskettavat meitä kaikkia.

Se on kuitenkin aina kasvissyöjä, jonka olisi syytä pitää se turpansa kiinni, ja hyssytellä asioista, eikä varsinkaan saisi vouhottaa ja tuputtaa asioitaan kellekään. Tuputi tuputi.

Joka tapauksessa iltaruoka oli siinä. Sitruunaa laitoin vähän salaattiin, enkä äkkiseltään oikein tykännyt kirpeästä mausta. Laitoin vissiin kuitenkin liikaa sitä, ja jouduin korjaamaan sillä sokeri balsamicokastikkeella vähän makua, jotta sain edes alas tuon salaatin. Ehkä vähempi riittää ensikerralla sitruunaa.

Iltapalaksi kahvit – Kofeiinittomat kahvit. Ja puuroa

Page 17 of 31
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31