Aamupuntari näyttää 93,6. Se näyttää myös 93,3 ja 93, 2 ja 93,4… Pistän siis sen pahimman lukeman, jonka saan siihen puntariin pompittua tästä lähtien ylös. Parempi miettiä ehkä myös vielä näinkin tätä hommaa, että kun vähän aikaa sitten tuo puntari näytti 94 kg, niin seuraa vain sitä että saako enää millään mittauskerralla rikki tuota 94 kg rajapyykkiä. Eli nyt en enää saanut, vaikka miten siinä pompin, niin kai se on uskottava että paino putoaa. Seuraava rajapyykki on sitten kun en mitenkään saa enää useammalla mittauskerralla lukemaa 93. Siitä tietää että jotain on sitten tapahtunut.
Mutta sepä siitä nyt on kohta taas aamiaista luvassa:
Jännä ettei tähän aamupalaan kyllästy vaan se on jotakin, mitä jo odottelee. Toki tässä on vielä koko puuromaailma tutkimatta lähes kokonaan. Mutta kyllä tässä keritään ostella kaikkea pikkuhiljaa ja kokeilla. Nyt ei ostella mitään.
Siskoni luona tehtiin jotakin oikein täysjyvä kokojyvä umpijyvä puuroa kattilassa, ja se oli aivan loistavan hyvää, eikä tarvitse olla edes aamiaisella pelkästään. Äitinikin laittoi puurot kattilassa erilaisia jyväsekoituksia, eikä voi valittaa. Oikeastaan elin siellä niin kuin hotellissa sen kaksi viikkoa.
Aamulla puuro on ihan kuin vain aamulääke, joka napataan dosetista sen kummempia kyselemättä. Eikä se haittaa vaikka on samat lääkkeet joka aamu. Jännä juttu sinänsä.
Oli jotenkin vaikea herätä tai siis nousta ylös tänään. Ei siksi että vointi olisi huono, ja olisin aliravittu ja mistä minä oikein saan proteiinia, enkö minä syö edes kalaa, vaan siksi kun on taas kokkauspäivä luvassa. En ole tottunut tätä tahtia tekemään ruokaa ja pitämään säännöllistä rytmiä yllä, koska säännöllisemmäksi se rytmi muuttuu väkisinkin. Se nälkä ei ole mikään mieliteko, että olisipa kiva syödä, vaan terveelliseltä tuntuva komento elimistöstä että nyt syödään taas.
Se nälkä on erilaista. En osaa selittää sitä sen kummemmin. Se ei ole todellakaan epämiellyttävämpää kuin ennen, päinvastoin. Ne tavallisen suomalaisen näläthän ovat jotakin semmoista, että jääkaapissa on jo valmiina niin hyvää ruokaa, että sitä alkaa pian jo vähän mietiskellä heti edellisen aterian päätyttyä, että olisikohan se kohta jo nälkä, että pääsisi taas mättämään. Tulisipa äkkiä nälkä, jokohan se nälkä on, siellä olisi pottumuusia hirvenkäristystä ja puolukkaa, ja punajuurisalaattia ja ruisleipää, paksusti voita ja juustosiivua päälle, ja iso lasi maitoa suoraa purkista, telkkarista alkaa Simpsonit. Sitten kuuluukin jo mahasta että ”kurns”, joka tarkoittaa että se on nyt sitten se oikea nälkä! Rouva hoi! Saatana että polttaa mahaa! Mulla on niin nälkä että heikottaa.
Se ei tunnu nyt ihan tuommoiselta, eikä jääkaapissa ole mitään semmoista mikä kovinkaan paljon kutkuttelisi, että pitäisi heti päästä sinne jotakin ottamaan, ja oikein toivoa että olisipa jo nälkä. Ainakaan tällä hetkellä, en tiedä mitä sinne jääkaappiin osaa loihtia sitten kun kokkaustaito kehittyy.
Lisäksi kun on jo syönyt yli puolet lautaselta, ja vielä on salaattia narskutettavana puoli kulhoa, niin sen jälkeen ihan siellä loppumetreillä alkaa jopa tuntua etteikö tämä ruoka voisi jo loppua, ei tässä enää edes ole nälkä, ja vielä joutuu lusikoimaan salaattia. Se on juuri päinvastainen ilmiö kuin mitä oli ennen tuo Simpson-ruokailu, jossa alkoi vituttamaan kun lautaset on tyhjänä maidot juotu ja leivätkin nielaistu ennen ensimmäistä mainostaukoa. Siinä on hyvä hakea sitten lisää, tai viedä tarjotin pois ja tuoda tullessaan vähän keksiä, karkkia, ja muita chipsejä, niin on kivempi syödä ne Simpsonit loppuun asti. Sitten jäädään odottelemaan seuraavaa pian ilmestyvää mielikuvaa nälästä, ja annappako mahasta pääsee yksikin kupla, niin taas mennään sama kierros alusta niin että roiskuu.
Aloitetaan päivän kokkailut:
Sillä välin kun perunat ja porkkanat ottaa osumaa niin pilkoin loput ainekset. Annostelin myös riisin (2,5 dl) ja punaiset linssit (1 dl).
No sitten kun lisäsin vuokaan riisit, linssit, kidney pavut sekä kikherneet, niin eihän sinne enää muuta sopinut kuin mausteet: Ruohosipulia, oreganoa, mustapippuria, valkosipulijauhetta ja yrttiseos Provencale, ja chiliä:
Kun vuoassa kaikki oli jo valmista, ei auttanut kuin tyhjentää se kattilaan ja tiskata sen jälkeen puhtaaksi. Loput vihannekset lähtevät tuosta sitten samalla tavalla uuniin.
Käytin mausteena vasempaan vuokaan täsmälleen samoja mausteita kuin aiemminkin kattilassa oleviin ruokiin. Kun ei muita oikein ole nyt. Alussa kuvassa näkyvät ananakset ja tomaattimurskat jäivät sitten kokonaan käyttämättä. Luulin että laitan niistä jotakin, mutten sitten laittanutkaan.
Tähän ruokaan ei tarvinnut miettiä edes mitä lisäisi. Maustaminen onnistui reilulla chilin käytöllä. Saa näillä helteillä kivan otsahien, mutta ihan hyvää tuli, vaikkei tämä varmaan mitään herkkua ole muutaman päivän päästä, kun tätähän nyt sitten syödään koko viikko taas menemään:
Myöhemmin oli aika illallisen:
Salsamatti mestarilla pyöräytin salaatit vielä matkaan että jaksaa sitten nukkua.