8.10.2019

Aamupuntari 86 kg 🙁

Paino taas jojoilee.

Semmoinenkin asia tuli tutkimuksissa vastaan, että monelle isolle ihmiselle on käynyt laihduttamisen jälkeen sillä tavalla, että se läskien takia sinkunut nahka jää kehossa roikkumaan, eikä lähdekään mihinkään. Suurimmaksi syyksi siihen sanotaan olevan liian nopea laihduttaminen. Eli se kehuminen foorumilla, että ekalla viikolla lähti 6 kg ja toisella 4 kg, niin se on juuri semmoinen tapaus melko varmasti, jolle tulee näitä ongelmia myöhemmin.

Laihduttaminen ei ole kilpailu, mutta kilpailulta se kyllä kuulostaa semmoisille idiooteille, jotka ovat päättäneet olla jollakin tehodieetillä vaikka sen 10 kg verran, ja heti kun se on saavutettu, niin voi lähtiä takaisin pitseeriaan. Ja kun sinne pitseeriaan on hoppu, niin väännetään myös äkkiä se puntari näyttämään vähemmän, keinolla millä hyvänsä. Myöhemmin sitten ihmetellään miksi kilot tulivat takaisin, miksi mahat roikkuu, ja miksi kaikki on tämmöistä – “Olen koettanut jo kaikki keinot laihduttaa, mutta kilot vain tulevat takaisin.” – Oletkohan ihan varmasti?

Säikäytti vähän tuo löysänahkaisuus ja varsinkin netistä aiheesta löytyvät kuvat, ja aloin uudelleen miettiä tätä laihtumistahtia. On jopa vähän helpottava huomata, kun muutama päivä oltiin jo 85,7 kg, ja nyt mittari näyttääkin 86, että oikeastaan ihan hyvä näin. Ei kiinnosta tippaakaan, vaikka laihtuisi vain 1 kg kuukaudessa, koska ei tässä mikään palkinto odota minkään lukeman jälkeen, esimerkiksi se että kun 10 kg on laihtunut niin voi taas syödä mitä sattuu.

75 kg oli alkuperäinen tavoite, muttei sinne mikään kiire ole. En ole tilaamassa pitsaa siinä kohtaa ja lähdössä mäkkäriin kuitenkaan. Mikään ei tästä arjesta muutu, vaikka pääsisinkin tuonne asti. Edelleen syödään aamulla puuroa ja appelsiini.

Toki uusia pienempiä vaatteita joutuu osteleen ja kaikkea muuta ikäväähän tästä kyllä seuraa.

Aamiaisen jälkeen kahvit ja miettimään mitä sitä sitten tekisi.

Sitten ei tehty juuri mitään muuta kuin odoteltiin seuraavaa ateriaa.

Illemmasta pakotin itseni pienelle kävelylle paskoilla kengilläni.

Sitten olikin jo nälkä:

Taas menee tuota laihdutusruokaa.

Iltapalat oli sitten vielä myöhemmin kun ei taas nukuttukaan aivan heti.