14.9.2019

Aamupuntari 88,2 kg 🙁

Aamupala on päivän tärkein ateria, ja muita iänikuisia kansanloruja. Suolan puute ko suonta vettää nii?

Tänäänkään ei tarvinnut kokkailla. Vaikutti hyvältä idealta etsiä ne reseptit valmiiksi ja sen jälkeen tehdä jo ne raaka-aine ostokset. Se menu voisi tästä eteenpäin olla aina keitto + 2 muuta ruokaa jotain… Wokkia tai pastaa tai jotain. Se on ainaki hyvä pohja. Aina pitää olla joku pohja, jota sitten muokata tilanteen mukaan, tässäkin tilanteessa.

Kaikki reseptitkin voi olla vain hyviä pohjia.

Tuossa Lindsay S. Nixonin kirjassa on kivasti kategoriat. Lähtee vaan selaamaan vaikka keitoista eteenpäin, yrittää valita sieltä yhden, samalla kun miettii mitä on jo kaapissa ja mitä pitäisi ostaa. Sitten hyppää vaikka wokkiosastolle.

Löyty taas kolme ruokaa, joihin ei tarvinnut ostaa juurikaan mitään. Siellä oli kyllä vähän monimutkaisempia juttuja, eli ensin pitää tehdä joku “vege-majoneesi”, jota käytetään sitten yhdessä kastikereseptissä, ja sitä kastiketta on tarkoitus sitten lisätä johonkin ruokaan, ja sekin pitää valmistaa. Tavallaan kolme reseptiä seikkailee keskenään yhtä ruokaa kohti, mutta yritetään nyt opetella jotakin vaikeampaakin, kun vielä on mielenkiintoa koko asiaan.

Vasta söin puurot, mutta kun selailee keittokirjaa niin vatsasta kuuluu korinaa melko äkkiä. Pakko syödä ennen kauppareissua, muuten voi käydä vahinko-ostoksia hyvin herkästi.

Pastakastike on aina hyvää, eikä tuota Gregerin mausteseosta voi tarpeeksi ylistää. Taas kaikkea kivaa lautaselle sekunnissa, maun lisäksi. Tietenkin pitää muistaa joskus laittaa lautaselle silti vielä jotakin tiettyä maustettakin, ja vähän enemmän, esimerkiksi kurkumaa voisi johonkin ateriaan kumauttaa päivässä vielä lisäksi.

No mitäpä kaupasta:

Bataattia, kikhernejauhetta, valkoviinietikkaa,… Taas kaikennäköistä mitä ei ole ikinä ostanut. Tästä, ja jo valmiina olevista aineosista pitäisi maanantaina viimeistään kokata kolme ateriaa.

Nyt kun ei kerran ole muuta kokattavaa, ja eilisen sai huilata, niin voi kokeilla tehdä niin sanottuja huoltotoimenpiteitä. Sämpylät on pakkasesta loppuneet, jotenka:

Jytkis

Alan kannattaa tätä tehdastuotanto ideaa. On niin vaikea aina aloittaa mikä tahansa asia, joten kun kaikki kulhot on jo sotkussa, ainekset pöydällä, uunit kuumana, niin tehdään sitten kunnolla isompi erä. Tämmöisiä ainakin voi tehdä jotka pakkaseen ovat menossa.

En syö edes joka ruoalla leipää, enkä varsinkaan joka päivä, mutta nyt kun alan keittoja opettelemaan ja tekemään, niin näitä saattaa alkaa menemään tiuhempaan. Onhan se keitto vähän semmoista.

Vittu että se pitää aina räpiä. Miten tuokin on mahdollista, kun en tuollapäinkään keittiötä tehnyt edes sämpylätaikinan kanssa mitään? Hyvä että edes huomasin tuon. Olisi ollut kiva rapsutella huomenna se irti tuosta. Tai lattialta.

Sitten tehdäänkin jotakin mitä ei aivan heti tulisi mieleen alkaa räveltämään. Mutta päivällä tutkin kaikenlaisia sinappeja, ja kaikissa dijon sinapeissa ainakin tuntui olevan käytetty jotakin kaliumdisulfiitteja ja mitä lie.

Eihän ne tietenkään kauhean vaarallisia ole lopputuotteessa. Mutta kiva lukea, että ne voi aiheuttaa allergisia oireita, ja hengitystie oireita myöskin. Ja todennäköinen syy on taas vaan jokin hyllysäilyvyys kuitenkin.

Joten nyt tehdään sinapit itse:

DIJON SINAPPIMUKAELMA

Ainekset: Vesi, etikka, sinappijauhe, sokeri, suola, chilijauhe(tämä voisi olla myös kurkuma, tai mikä vaan, mutta haluan potkua)

Tuo Colman’s sinappijauheen kilohinta huitelee jossakin n. 30 euron luokassa, että jos tätä sinappia meinaa enemmänkin tehdä tulevaisuudessa, niin parempi ostaa jotakin halvempaa isompi säkki. Jossakin Rismassa sitä on myynnissä n. 10 eurolla kilon pussi jotain toista merkkiä.

Tämmöinen on nyt resepti:

  • 1 dl sokeria
  • 1 dl sinappijauhetta
  • 1 tl chilijauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/2 rkl etikkaa
  • 3/4 dl vettä

Ensin laitetaan kattilaan sokeri, sinappijauhe, chilijauhe ja suola. Eli kuivat aineet ensin sekoitellaan hyvin keskenään.

Näin

Seuraavaksi lisätään tuo kylmä vesi tuonne koleaan kattilaan. Nuin.

Sitten sekoitellaan ainekset veteen oikein hyvin sekaisin

Ja sitten tämä liemi lämmitetään hellalla kiehumispisteeseen saakka, jonka jälkeen kattila otetaan heti pois levyltä. Sitä ei turhaan kiehutella siinä yhtään.

Sen jälkeen sinapin voi antaa jäähtyä vaikka vähän aikaa, ja pian seuraavaksi lisätään ja sotketaan sinne se etikka. Sitä voi maistella että koska on sopivasti, mutta täällä kyllä lähti suusta makuaisti ensimmäisen maistamisen jälkeen, sen verran oli tulisuutta, niin kuin pitää ollakin, joten siellä on nyt tuo reseptissä mainittu määrä sitä etikkaa.

Tackle Sinappia™ tuli tuolla reseptillä jotain reilu desi. Tuommoinen pieni purkki riitti juuri sopivasti.

Aika löysän oloista rakenteeltaan, mutta miten lie käy kun se jäähtyy, ja jääkaapissa säilyttää. Senpä näkee, mutta onpa hyvää! Monessa paikassa luki, että se sinappi on itse tehtynä parempaa. Enpä väitä vastaan.

Ja mikä parasta, niin tässä on nyt taas tämmöinen yhdenlainen reseptipohja, jota tietenkin voi myös tuunata miten haluaa! Vähän itsekin fuskasin jo, enkä laittanut ihan koko desiä sokeria. Suolaa laitoin kyllä, mutta ensikerralla voi kokeilla laittaa vaikka vähemmän sitäkin. Saa itse päättää! Sulfiitit perkele…

Otan selvää mikä nuiden sokerien ja muiden aineksien osa todellisuudessa on tuota sinapin makua ja rakennetta. Kaupan sinapeissa on myös paljon sokeria, mutta jotenkin tulee mieleen että sokeri on halpaa, sitä on kiva lisätä kaikkiin valmisruokiin mahdollisimman paljon, kenenkään terveydestä välittämättä. Ihmisethän tykkää sokkomakutesteissä kun on halpaa suolaa, rasvaa ja sokeria oikein paljon, niin annetaan sitä sitten heille myös mahdollisimman paljon. Saadaan halvalla paljon kuraa, jota ihmiset lipittävät mielellään – winwin. Mutta tätä asiaa pitää tutkia tarkemmin, ja tuunailla sitten se paras vaihtoehto.

Nälkä tuli jo. Sämpylöiden päälle vähän sinappia ja sitten keitot:

On niin tuoretta sämpylää että hajoaa käsiin. Tai en vaan osannut taas leikata.

Nyt on maha täynnä ja haava sormessa. Isä kävi täällä teroittelemassa vähän veitsiä. Sen jälkeen ollut kaksi haavaa jo sormessa. En osaa käsitellä teräviä hyviä työkaluja, koska oon ikäni värkännyt kaikenmaailman paskavehkeillä.

Tälle päivälle ei ruokaa mennyt tämän enempää. Paprikawokki jäi listalta pois, mutten halua kuitenkaan väkisinkään syödä jos ei kerran ole yhtään nälkä.