14.8.2019

Aamupuntari 91,2 kg 😐

Eilen join muutaman kaljan eikä paino ole noussut. Tämän tutkimuksen tuloksena paljastui siis ettei olut lihota ollenkaan.

Tsädämm

Kitaravärkkäystä ruokailuun asti:

Risottoa vielä piisaa,

Kävin S-marketista etsimässä niitä sinne aikaisemmin pyytämiäni papuja, muttei siellä mitään ollut. Kysyin myyjältä, kun hän sattui olemaan siinä se sama joka oli paikalla silloin pyyntöäni vastaanottamassa, niin hän vain sanoi että siellä se lukee listassa, ja ettei kaikkia välttämättä tilata kuitenkaan. Eli se ei ole mikään lupaus asiakkaille, että se tuote sinne ikinä kuitenkaan saapuu.

Pisteet menivät siis tällä kertaa toiseen kauppaan, sillä K-Supermarket Nummenpakkaan heilahti pavut hyllyyn jo seuraavaksi kerraksi, tosin vain valkopapuja, mutten muistanutkaan pyytää silloin ihan niitä kaikkia kolmea lajia mitä GoGreen valmistajalta esimerkiksi saa. Pavut saa kyllä varmasti muualtakin, mutta tietenkin kun S-market on se talvikauppa tuossa lähellä, niin kiva jos sieltäkin löytyisi pitkin talvea niitä kun tarvitsee. Ei ole pakko.

Joka tapauksessa sain idean päähän kauppareissulla, että nyt tehdään lasagnea. Yritin katsella ohjeita pitkin nettiä, mutta vaikeita olivat, ja muutenkin ymmärrys vaikeaa nuissa ohjeissa. Idiooteille.

Ostin paseerattua tomaattia lasagnea varten, kun arvelin tomaattimurskan olevan löysää. Ostin myös täysjyvävehnä lasagnelevyjä, ja myöhemmin luin että niitä levyjä on valmistettu vaikka mistä muustakin kuin vehnästä, pitää niitä etsiä myöhemmin.

Pakko oli siis taas vain säveltää, ja siitäpähän sitä oppii sitten.

Täysjyvälasagnelevyjä, kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, paprika, 1,5 dl soijarouhetta vaikka kuvassa onkin vain desi, herkkusieniä, purjosta vihreää osaa, lehtikaalia, paseerattua tomaattia, tomaattimurskaa(joutui lisäämään purkin)….

… Latasin ainekset esille joita luulin tarvitsevani. Kävi ilmi etten tarvinnut tuota kaurajuomaa sitten kuitenkaan mihinkään. En osaa tehdä mitään kasvismaitovellejä lasagnen sekaan. (vielä)
Ensin pilkoin kaikki ainekset teräskulhoon
Sitten tomaattia perään. Pelkästään se paseerattu tomaatti purkki ei riittänyt tuomaan nestettä tarpeeksi, joten lisäsin vielä tavallista tomaattimurskaa purkin.
Vasta sitten se alkoi näyttämään jo kastikkeelta jota voi lasagnen väliin laittaa

Tässä välissä luin ohjeita taas kymmenennettä kertaa spagettilevypaketin kyljestä, ja tajusin että kasviksia olisi pitänyt vähän aikaa lämmittää ensin hellalla, ennen uuniin laittoa. Ilmeisesti ne makaroonilevyt valmistuu niin paljon nopeampaa sitten uunissa, että parempi kun kasvikset on ensin valmistunut jo vähän matkaa, ettei ihan raakana kuitenkaan laiteta uuniin. Sotkin tuonne jo kaikki mausteetkin valmiiksi kun helppo pyöritellä tuossa astiassa… Perkele.

Kasari käyntiin ja kiehuttelin vihanneksia kannen alla miedolla lämmöllä tovin.

Ja sitten alkoi se perinteinen, miten yleensäkin kaikki kokkaukset tahtoo mennä. Oikein kunnon räveltäminen!

Tajusin että kastiketta laitoin ensin vuoanpohjalle aivan liikaa, ja että nuita spagettilevyjä olisi riittänyt paljon ohuempiinkin kerroksiin, ja siten olisi saanut oikein monikerroksista lasagnea tehtyä. Nyt laitoin mielestäni niitä levyjä aivan turhan paksujen kastikekerroksien väliin. Ja siitä se räveltäminen lähti:

Kaikki oli jo vuoassa valmiina uuniin, niin vielä purin koko systeemin, kun levyjä jäi käyttämättä vaikka kuinka paljon. Mielestäni tämä oli viisas ratkaisu.

No sitten kun asettelin ja latasin sinne vuokaan kaikki takaisin uudelleen, niin kävi ilmi ettei sitä kastiketta kuitenkaan ollut lopulta sen enempää, joten se koko vitun värkkääminen, mattojen sotkeminen ja räpiminen oli loppujen lopuksi vielä aivan turhaa.

Sain sen kuitenkin lopulta uuniin, ja tämmöistä siitä tuli:

Aika hyvännäköstä kuitenkin. Maustaminen vähän epäonnistui kun laitoin sekä cayennepippuria että chilihiutaleita. Liian tulista tuli lasagneksi, mutta kyllä sitä syö. Ja rakenne onnistui erinomaisesti, elikkä lasagnen näköistä ja tuntuista ja myös makuistakin lopulta.

Mausteet: Kokonaisia pippureita, basilikaa, oreganoa, chilihiutaleita, valkosipulijauhetta ja cayennepippuria.

Kyllä sitä nälissään söi tulisenakin, ja tämä oli sen kaiken perseilyn jälkeen kyllä hyvä kokeilu, koska tämä on helppo ruoka, ja se rakennekin onnistui lopulta hyvin, ja vaihtelua, ja , ja …. Vakioruoaksi varmasti muotoutuu ajan kanssa, kunhan oppii tekemään fiksummin.

Tämän aterian jälkeen ei tarvinnutkaan koko päivänä enää syödä yhtään mitään. Täyttävää kamaa.