Aamupuntari 91,4 kg 🙂
Ankaraa on pyöriminen tämän ruokavalion kanssa. Jotenkin tämä asia kuitenkin pitää käsitellä kokonaan, ja ollaan vasta alkuvaiheessa. Niin käy monesti ja monenkin asian kanssa, mutta kyllä se höyryäminen sitten lopulta hiipuu, kun kaikesta tulee normaalia. Tämä on kaikki niin uutta, ja vaikka blogista tulee vaikutelma että se kaikki on yhtä auringonpaistetta, niin ei saatana ole.
Ne taistelut vain ei ole siellä missä moni varmasti arvelee sen olevan, eli että olisi tiukkaa noudattaa tämmöistä ruokavaliota, kun ei pitsaa, lohikeittoa eikä pyttipannua saa syödä.
Ei, lähinnä se taistelu on siinä, että joudun asumaan keittiössä. Miettimään keittiötä, kun lähden ulos niin lähden sinne keittiön takia, kun tulen kotiin niin menen keittiöön, kun puhelin soi olen keittiössä, kun tulen olohuoneeseen niin lähdenkin takaisin keittiöön… keittiö… keittiö…
Se on joskus jopa niin äärimmäisen vittumaista, että tekee mieli paiskoa tavaroita. Joskus huomaa kolistelevansakin astioita tarpeettoman kovaa ihan vain raivonvallassa. Niistä lähtee sitten meteliä joka vituttaa entisestään, ja tekee vielä enemmän mieli paiskoa niitä ja mekkaloida niinkö paviaani. Saatan pukata ulos suolattoman kyyneleenkin, että tämmöistäkö elämää se nyt tästä eteenpäin on? Keittiössä koko loppuelämä? Se on oikeasti pakokauhun omainenkin tunne välissä, ettenkö mie saatana oikeasti pääse ulos täältä keittiöstä! Helevetin perkele! Aina sinne jotaki unohtuu tekemättä, ja taas olet siellä. Se on hauskinta kun puhelin soi, ja sekin pyytää sinut tulemaan keittiöön, kun kameran takia se on sinne taas unohtunut. “Haloo? Mitä kuuluu? No ei täsä…”
On todella tiukkaa noudattaa tämmöistä ruokavaliota, koska nyt alussa joutuu joka päivä opettelemaan ruoan kanssa jotakin uutta. Kestää kauan ennen kuin se on rutiinia.
Elämme kuitenkin silti niin helppoa aikaa, ettei ole tosikaan. Kaikki löytyy netistä, mitä vain haluat oppia tekemään. Mutta jos muuten on syntymästään lähtien ollut jo vähän asteikon tuolla päässä, niin joskus vain hajoaa eikä voi mitään.
Olisi paljon helpompaa etsiä netistä jokin kiva resepti, ja sitten heilauttaa ja kilistää palvelijan kelloa, ja osoittaa ruudulta vain että minä haluan yhden tuommoisen kiitos, ja samantien alkaisi keittiössä astiat kilikkaamaan. Nyt ne reseptit jää tuonne nettiin, koska ne on liian vaikeita, ja myöskin kalliita tähän tilanteeseen. Eikä aina vain jaksa! Eikä einesruoatkaan ole enää apuna.
Lisäksi kun kaikki ei ole rutiinia, niin tämä vie hirmuisesti aikaa ja resursseja. Ei saa mitään muuta tehtyä koko päivänä, ja sitten on illasta ihan puhki. Vaikka et sinänsä ole tehnyt mitään erikoista. Laittelet vain itsellesi ruokaa ja syöt? Mitäs vitun ihmeellistä siinä on?
Semmoista monesti saa kuulla, että kun on kiireinen elämänrytmi, niin ei muka kerkeäisi tämmöistä ruokavalioa noudattaa. Jos on kiireinen elämänrytmi, niin ei silloin kerkeä kyllä liharuokavalioakaan kunnolla noudattaa. Jos on niin kiireinen elämänrytmi, niin olisiko aika jonkinlaisiin muutoksiin jo muutenkin? Mutta se että tämmöisen ruoan valmistus veisi muka enemmän aikaa, kun jättää lihan ja maitotuotteet, suolat, öljyt ja rasvat pois, niin ei se kaalipata kyllä vie sen enempää aikaa kuin ennenkään.
Ruokavalion alussa tässä menee sen takia enemmän aikaa, koska pitää etsiä ruokia ja aterioita sekä reseptejä, myöskin ainesosia, joiden olemassaolosta ei edes tiedä vielä mitään. Siinä siirtymävaiheessa ainakin sellaisen suurperheen on mietittävä ja suunniteltava asiat pitkälle etukäteen, ja varmasti ruokakalenteria tarvitsee, jotta voi suunnitella asiat pitkälle tulevaisuuteen, että mitä ruokaa milloinkin sitten laitetaan, ja aineksetkin on jo kaapissa valmiina etukäteen. Jos yhtäkkiä vain katkaisee entisen ruokavalion, ja hyppää tähän kyytiin perehtymättä asiaan, niin varmasti matkanteko tyssää.
Mutta kun se on rutiinia, niin ei tämä ruokavalio tee kiireisestä elämästäsi sen kiireisempää.
Ajatustyössä myöskin pää sauhuaa koko ajan. Eilen vieralin, Prisman, S-marketin, K-supermarketin, ja Lidlin sivuilla, kun yritin päättää mihin kauppaan lähtisi hakemaan tavaroita, jotta saisin ne mahdollisimman halvalla.
Kaikenlaista hommaa siis ihan riittämiin. Ja sitten myöskin heti aina aamusta asti. Eli tänään julkaisin eilisen blogin, kun en yöllä enää jaksa tehdä sitä viimeisen aterian jälkeen tai kuvan jälkeen. Aamusta muokkaillaan kuvia pienempään muotoon ja … No onneksi se sentään on jo rutiinia eikä vie paljoa aikaa.
Tämän aamunavauksen tarkoitus oli siis kertoa, ja toivottavasti kaikki tajuaa, että ne vaikeuteni tämän ruokavalion kanssa ovat ihan jossain muualla, kuin siellä että joutuu olemaan ilman jotakin ruokaa mitä on ennen saanut syödä. Se ei ole ongelma.
Ja eteenpäin:
Aamiaisen jälkeen kirjoittelin tätä blogia. Tutkailin kaikenlaisia muitakin asioita, jotka taas liittyy näihin asioihin.
Enkä halua syödä risottoa taas monettako kertaa peräkkäin, niin ei auta kuin mennä takaisin keittiöön:
Aivan oikein arvattu, pastakastiketta teki taas mieli, ja ainekset kerran löytyy niin…
… kattilat ja pannut porisi. Odotellessa pilkoin salaattia taas pariksi päivää.
Sitten syödään…
… ja herkutellaan:
Laitoin ateria kuvaan taas välissä muistutuksena tuon balsamiviinietikka pullonkin, että jokaisen salaatin mukana menee edelleen aina myöskin tuota balsamiviinietikka juttua.
Olipa kivaa ja helpon näköistä? Koko vitun keittiö räjähti lattiasta kattoon. Leikkuulaudalta vieri koko ajan jotakin lattialle. Hella ihan ryönässä kun pistin makarooneille kannen päälle ja se tulvi sieltä yli oikein kunnolla. Mihinkään ei voinut laskea käsistä tavaraa, kun joka kohdassa pöytää on joku vitun purkki ja muovilelu saatana.
20 kertaa sai pestä kädet. Pöydät oli täynnä porkkanaraastetta, sukissa kiinni kaikenlaista kasvistoa ja …
Mutta blogissa kaikki on tietenkin hauskaa ja siistiä. Taidan kuitenkin tarkemmin ajateltuna itsekin vähän teeskennellä tämän blogin kanssa, enkä ihan vähääkään.
Iltapalat: