31.10.2019

Aamupuntari 84,5

Aamusta asti lähti kaikki menemään päin persettä. Nukuin liian pitkään ja pavut oli likoamassa turhan kauan ja muusiksi menee keittäessä se on ihan varma. Kaikki kuoret riekaleina jo valmiiksi.

Laitoin oikein kahta lajia likoamaan. Melkein samalla vaivallahan ne keittelee peräkkäin. Hellat huutamaan. Siinä menee se 2 ½ tuntia yhteensä.

Odotellessa aamupalat, ja jos värkkäisi musahommia sen mitä kerkeää. Saahan sitä haaveilla.

Pavut on valmiina ja jäähdytyksen jälkeen pakkaseen.

Ja kuten kuvasta näkyy niin aamupuurosta puuttuu kiisseli. Taas hellat tulille vielä kun edes muistaa koko kiisselit. Eilenhän ne unohtui päivällä… Siksi sitä oltiinkin nyt ilman. Niin.

Luumukiissels

Ja mitä seuraavaksi? Nälkä alkaa tulla eikä ole jääkaapissa mitään muuta kuin yksi tortilla. Eli kauppaankin vielä. Oli kivaa tehdä se pieni hetki musiikkia, mutta eiköhän sitä olla kohta taas kauppareissun jälkeen perkele keittiössä.

Kaupasta löytyi vihannekset ruokaan ja pieni huoltokeikka. Sämpyläkamaa ja kahdenlaista puuroa, ja pellavasiemenrouhettahan täällä menee joka aamupuurolla. Sitäkin lisää. Tämä koko päivä menee aamusta asti kuitenkin keittiössä, joten tehdään nyt sitten vielä ne helvetin sämpylätkin vaikkei enää oikein jaksaisi.

Siinähän ne tulee ihan kuin itsestään kun pyörittelee samalla kauhaa kasarissa. Niin varmasti.

Nyt ei jaksa mitään hienoja reseptejä miettiä ruoan suhteen -> Pilkotaan, lämmitetään ja syödään.

Ruskeita papuja on pakastin täynnä, mutta ajattelin ettei ne ole kerenneet vielä jäätyä, enkä jaksa sieltä alkaa nyt ronklaamaan, joten ostin purkin valmiita kaupasta. Tällä kertaa kiehuttelen vihannekset veden sijaan kasvisliemessä, jos tulisi vaikka enempi makua ruokaan sitä kautta. Pakasteessa oli kasvislientä valmiina. Se on tuota violettia litkua mitä kuvassakin näkyy. Sitä on nyt jo pitkin pöytiä ympäri keittiötä. Violetti väri johtuu siitä kun oli silloin punakaalia mukana.

Hellat on taas ja edelleen kuumana, ja nyt vielä uunikin päällä.

Viiminen pelti lähti uuniin ja tällä välin pääsee vihdoin syömään.

Perkele että oli hyvää ruokaa! Johtuiko juuri siitä kasvisliemi-ideasta, vai siitä että lorautin 2 rkl tavallista soijakastiketta kasariin. Laimensin toki vedellä sitä ensin reilusti, niin saa enemmän kastiketta. Currya laitoin ja yrttejä oreganoja ja … Helvetin hyvä putki kyllä päällä onnistuneita ruokia. Ei muistakaan milloin olisi tehnyt enää niitä… Niitä justiin niitä sen makuisia. Hernekeittoja. Elämä raiteillaan.

Kolme pellillistä sai tehtyä sämpylää. Pakastinlokero täynnä. Kello alkaa olla myöhäinen = Koko päivä keittiössä aamusta asti. Vittu kun on kivaa.

Pitää vielä “syödä pois” tuolta tuo yks tortilla kun enää yksi lätty jäljellä kuivettuu jääkaapissa. Salaatitkin menevät loput siihen ja se kastike. Kaikki loppuu sopivasti, mitään ei jää yli.

Aijaijai…