20.9.2019

Aamupuntari 87,2 kg

Hyviä nuo kasvijuomapurkit, joissa on semmonen korkki. Aina kun uuden purkin avaa niin ne ensimmäiset menee pitkin pöytiä. Ne varsinki on mahtavia, jotka saa avata vielä niinkö käsikranaatista nykäistään sokkaa irti. Siinäkin voi jo roiskahella kattoon asti tai kaatua koko purkki pöydälle, mutta viimeistään siinä kun yrittää sitten kaataa sitä johonkin.

No mutta nyt aletaan viihteelle pariksi päiväksi ja se tarkoittaa mättösapuskaa.

Ajattelin kokeilla tehdä tortilla lätyt itse, kun löytyi niin helppo ohje ettei ole tosikaan. Ohjeessa sanottiin että 1 cup maissijauhoa, ja vajava 1 cup vettä, ja sitten vaan tehdään taikina palloksi, ja otetaan siitä vähän ja koitetaan tehdä tortilla lättyjä.

No niin nyt tehtiin taikinapallo.
Sitten koitetaan kahden muovin välissä tehdä tortilla lätty…
Sitten saadaan paskaraivari

Voi vittu että meni hermot oikein kunnolla pitkästä aikaa. Ei tuo taikina toiminu mitenkään. Kaikkeni yritin, laitoin vähemmän jauhoja, enemmän jauhoja, vähän eri jauhoja, ja vähän lisää vettä, sitten vähän vähemmän vettä, nii VITUT! Kaikki menee koko ajan päin persettä, ja aina vain enemmän kun jotakin uutta yrittää.

Sitten mennään kauppaan:

Viikon hedelmäkeikka ja nuita perkeleen lättyjä

Yritin ottaa taas parhaan mahdollisen tortilla wrappi paketin, ja onhan nuo “whole grain”, vaikka tuskin puoliakaan on kuitenkaan täysjyvää, sen verran kuitenkin, että Suomessa saa jo markkinoida täysjyvänä. Mutta siellä on sitä rapsiöljyä ja kaikkia muutakin paskaa mukana. Tällä hetkellä ei kiinnosta kyllä yhtään vaikka sielä olisi mitä seassa, aion tortillaa syödä. Mutta periaatteessa haluaisin tehdä itse tuon täysjyvävehnätortillan, ja aion yrittääkin joskus uudelleen, vaan nyt loppui aika semmoseen tutkimustyöhön.

Aineksissa ei mitään uutta auringon alla. Tomaattimurskaa paneerattua tomattia sipulia ja sellasta. Avocadosta valkosipulinen dippilisuke. Mausteita tulisuutta. Samaa reseptiä melkein käytin kuin viimeksikin, koska mitäpä sitä muuttamaan toimivaa juttua.

En laskenut montako söin, mutta niin monta kuin jaksoin. On se ihanaa kun voi syödä enemmän kuin 2 dl annoksia.

Sitten perjantai-illan viettohon. Kömysin taksilla kotiin joskus yöllä ja heti tietenkin syömään:

Kunnon porsastukset vielä ennen unia.