Aamupuntari 80,7 kg 😐
Yritin mietiskellä tämän päivän saarnan aihetta, mutten keksi oikein mitään. Olin koko päivän kanveesissa, ei voinut soittaa kitaraa eikä edes harjoitella. Ei ole puhuttavaa.
Avasin sitten 2 kpl ruoka-aiheista artikkelia iltapäivälehdestä, ja siinäpä meni jo hermot. En edes ala höpistä mitä niissä luki, mutta että pääasiat tuli taas selväksi: Kannattaa syödä paljon einesruokia, sekä lihaa, kalaa, kanaa ja hyviä rasvoja.
Ihmisrievut on sitten surullisia ja ihmeissään kun läskiä kertyy ja kertyy, vaikka kuinka sauvat heiluu tienpäällä ja on joka päivä käyty kävelemässä 4 km. Tehdään kesäisin paljon hikisiä pyörälenkkejä, ja seuraavana kesänä kaikesta huolimatta on taas uusi ennätys puntarissa.
Sitten alkaa kikkailu ja haetaan netistä laillistettua ravintoterapeuttia, joka käskee syödä lihaa sekä kanaa, ja kaksi kertaa viikossa kalaa, kaikkea kohtuudella, ja sitten lisukkeeksi tehdään sitä terveellistä kasvisruokaa ja jotain salaattia, mutta senkin päälle pitää sitten muistaa kaataa öljypullosta niitä hyviä rasvoja oikein reilusti. Paino jatkaa nousua.
Epätoivo iskee ja haetaan ihan viimeiseksi apua dieetti-jumalilta, ja vaihtoehtoa piisaa. Löytyy läjä erilaisia dieettivariaatioita, joista suuri osa hyökkää heti hiilihydraattien kimppuun, ja aletaan niitä rajoittamaan, ja sitten vielä tukevammin syömään lihaa, kanaa, kalaa ja niitä hyviä rasvoja.
Paino saattaa alkaa pudota, mutta vointi ei välttämättä olekaan kovin pirteä. Sitä uutta ihmedieettiä jaksetaan noudattaa noin kaksi kuukautta, ehkä kolme, ja ollaan nipistetty se 10 kiloa painoakin kehosta, mutta joka saadaan kyllä takaisin ja vauhdilla, kun sitten hyvillä mielin palataan taas entiseen, ja vedellään niitä hyvänmakuisia rasvoja.
Ei auta mikään, mutta semmoistahan se on kaikilla, ja ku ikkää tullee…
Harva lähtee lukemaan puolueettomia ravintotieteestä tehtyjä tutkimuksia, vaikka siellä se vastaus lukisikin että mitä se mikäkin ruoka tekee elimistössä. Iltapäivälehdissä on jatkuvasti artikkeleita mitä ihmeellisimmistä ihmisistä, jotka syövät mitä ihmeellisimmin eri tyyleillä, taas sitä samaa, ja sieltä sitten kaivetaan sitä oppia?
Onhan tämä WFPB:kin tavallaan brändäyksen kaltainen asia, ja ikävä kyllä varmaan monen mielestä taas sitä samaa paskaa eri purkissa, mutta asiat nyt vaan vaativat jonkunlaisen nimen, jotta siihen voi äkkiä tarrata kiinni.
Mutta esimerkiksi tämä Dr Greger kirjoineen ja nettisivuineen, niin ei edes tavoittele niillä voittoa sen kummemmin. Kaikki kirjoista saatavat tulot menevät hyväntekeväisyyteen, ja nettisivuilla ei ole mainoksia Tohtori Tuloisen vitamiinipommipilleristä, vaan sieltä löytyy lyhkäisiä videoita ja pitkiäkin artikkeleita, joita on kirjoitettu uusimpien tutkimusten pohjalta. Siellä on siis iso tiimi, joka lukee kaikki lääketieteen ruoka-aineksia julkaistut tutkimukset, ettei sinun tarvitse, ja tiivistää niistä kansalaiselle ymmärrettävästi kaiken oleellisen. Ja kaikki tieto on suoraan luettavissa ilman mitään perkeleen kirjautumisia ja sähköpostilistoja.
Siellä on näköjään juuri julkaistu nyt tuo uusi kirja Dr Greger: How Not To Diet, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, siinä ollaan tehty järjetön määrä työtä ja tutkimusta nimenomaan näistä painonpudotus asioista. Pitänee haalia tuo kirja luettavaksi, vaikkakaan ei ole hirmuinen hinku sitä enää päästä lukemaan,… Uskon jo. Voisin kyllä lainata kirjastosta toistamiseen sen edellisen kirjan selailtavaksi.
On se hyvää, mutta niin on tämäkin:
Ja tämä seuraava mättö on julman näköinen laihduttajan silmin varmasti.
On dressinkiä niin että lautaselle tippasee.
Varmaan jossakin kohtaa saa kuulla ettei olekaan täysin WFPB ruokaa kun on käytetty teollisesti valmistettua soijajugurttia ja -juomaa, mutta sehän tässä on idea että niitä vältellään. Maailma ei romahda vaikka kävelisi pitseeriaan tai joisi kupin kaakaota. Kohtuullisesti…