Aamupuntari 80,7 kg 😐
En tajua mihin tästä puhelimesta häviää kuvat. Aivan varmasti otin (ehkä) kuvat joka ateriasta tällekin päivälle ja nyt niitä ei ole olemassa missään.
Sinänsä tuo aamupuuro ei paljoa ole taas muuttunut,… Lukijalla varmaan kiinnostaa helevetisti minun aamupuurot, mutta pakko se on tehdä tämä blogi tällä tavalla kun alunperin halusin siitä tämmöisen. Voisi kai sen sanoa että “puoli vuotta vetelin aamupuuroa ja …”, mutta mitä se kenellekään kertoo? Tämän koko blogin voisi kuitata varmaan melkein kokonaan yhdellä lauseella, että söin aamuisin puuroa, ja muuten olin kasvisruokavalio =)))). Edelleenkään se ei kertoisi yhtään mitään WFPB:stä kiinnostuneille.
Siltä varalta varsinkin on tärkeä kuvata kaikki ateriat, että mikäli joku olisi innoissaan ja haluaa päästä mukaan tähän WFPB touhuun, niin muistan alussa epävarmana yksilönä etsineeni tunteja, ja vielä useampana eri päivänä sekä viikkona, sellaisia kaikenlaisia ohjeita tai neuvoja, että olisiko jossakin jotain viikottaista ruokalistaa, tai edes jotakin perkelettä esimerkkiä minkälaista se elämä sitten on, ja sellaiselle epävarmalle tämmöisestä blogista on hyötyä. Siis jos ajatellaan lukijan näkökulmaa, itsellehän tästä on ollut aivan saatanan paljon hyötyä… Kaikki reseptit kertyy talteen kuvineen… Voit kuvitella? Mutta olispa silloin löytänyt tämän kaltaisen tylsän blogin netistä. Olisi rauhoittanut mieltä kummasti.
Pitää olla eri tasoja nähtävillä, joista sitten näkee minkälaista se arki on. On helppo teatteroida nettiin kuinka hienon aterian laitoin nätisti lautaselle, kun on reseptikirja, taitoa, ja kameralla jalustat sekä kaikenmaailman heijastimet antaa valoa pottujen alle. Hienoja ruokia varmasti tulee isossa tilavassa keittiössä, jossa on kaikki astiat ja veitset tiptop jne. Muttei se näky lohduta yhtään jotaki työtöntä persaukista, jolla puuttuu kaikki vehkeet ja tilillä on rahaa kynppi, ja joka haluaa päästä mukaan karkeloihin.
Siinä herkästi alkaa sitten ajatella mm. sitä, että terveellinen ruoka on kallista 🙂
Aiheesta on hirmuisesti tieteellisiä neuvoja saatavilla, että mitä kannattaa ihmisen syödä. Siellä vaan luetellaan monesti päivään niin paljon eri aineksia, joita pitäisi syödä päivittäin, ettei riitä koko päivä siihen. “Näitä pitäisi syödä päivittäin… Näitä sitten päivittäin… Päivittäin näitä päivittäin…”
Mahdoton yhtälö. Jos söisi kaikkea päivittäin, mitä on elämässään kuullut että pitäisi syödä päivittäin, niin räjähtäisi kappaleiksi keittiönpöydän ääreen.
Tämän blogin arki ei ole varmasti, toistan, EI VARMASTI, se paras malli, mutta se on joku malli, niiltä lähtötelineiltä miltä itse joutui aloittamaan, vailla kokkaustaitoa ja ymmärrystä mistään.
Mutta sepä siitä… Tuli mieleen hukkaan menneestä aamupuurokuvasta…
Tortillakuva ei sentää mennyt hukkaan. Kikherne, kidneyherne, paprika, herkkusieni, sipuli, valkosipuli, purjo,.. Päälle soijajugurttia, jos sitä semmoiseksi saa kutsua. Kunnon dippiä kaikilla mausteilla en muista mitä kaikkea sinnekin meni, valkosipulijauhetta, tulista paprikajauhetta, valkoviinietikkaa, pippuria, kurkumaa, ruohosipulia, persiljaa, tilliä… Ja salaattiahan on aina jääkaapissa.
Näitä menikin sitten kolme. Ei aivan kerralla, mutta pitkin päivää eikä muuta tänään tarvinnutkaan. Ja jäi huomisellekin.